Itsenäisen Suomen ensimmäisiä suuria lakeja oli vuonna 1918 säädetty ja vuonna 1921 voimaan astunut tielaki. Se lanseerasi polkutien käsitteen: polkutie oli jalka- ja ratsumiehiä varten. Polkuteistä ja niitä vaatimattomammista poluista tuli Lapissa varsin suosittuja. Pisimmillään polkujen ja polkuteiden verkosto oli 1950-luvun puolivälissä, lähes 1700 km. Poluista käytettiin usein termiä "valtionpolku".
1970-luvulle tultaessa ruvettiin ihmettelemään, että kun hevosen ja apostolinkyydin asemesta auto rupesi olemaan dominoiva kulkupeli, niin mitäs polkuteille tehtäisiin. Käytännössä aika moni teistä parannettiin asianmukaiseksi maantieksi.
Karigasniemen–Angelin polkutie vuonna 1984. Sittemmin parannettu yhdystieksi 9704.
Neljännesvuosisata 2000-luvun alussa sitten uutisointiin, että silloinen Tiehallinto haluaisi päästä polkuverkosta kokonaan eroon. Suomeksi, se halusi kunnossapitovastuun siirtämistä Metsähallituksen kontolle. Metsähallitus taas ei halunnut ottaa puutteellisesti hoidettua verkostoa piikkiinsä. Polut ja polkutie jäivät tievaltiolle, eivätkä siirtyneet metsävaltiolle.
Vuoden 2006 maantielaki ei puhua pukahtanut polkuteistä. Mutta se sisältää kohdan:
Maantie voi olla moottori- tai moottoriliikennetie taikka tarkoitettu muuta vain tietynlaista liikennettä varten.
Tämän nähtiin tarkoittavan muun muassa mönkijällä ajettavia polkuja.
Maantielain voimaantulo jälkeen polkuja yritettiin lakkauttaa. Muun muassa Muonion kunta ilmoitti olevansa hanketta vastaan ja status quo säilyi.
Tämän "muuta vain tietynlaista liikennettä varten" on tulkittu tarkoittavan polkuja ja polkuteitä.
Nyt ovat valtion irrottautuminen poluista ottanut seuraavan askeleen. ELY-keskuksen rauniolle rakennettu Lapin Elinvoimakeskus on käynnistänyt tiesuunnitelmien teon, jolla kuudesta jäljellä olevasta polusta lakkautettaisiin kolme.
Pohjoisin ja pisin on lähes 30 kilometriä pitkä Hetan ja Näkkälän välinen polku, entinen postitie.
Näkkälän kylä oli aiemmin tiettömien taipaleiden takana. 1960-luvulla rakennettiin Hetan–Kautokeinon maantie, nykyinen 93/E45. Siitä rakennettiin 1970-luvun alussa Näkkälään 14 kilometrin mittainen haara, joka aluksi oli tieluokaltaan polkutie. Se teki Hetasta kulkevasta polusta enemmänkin retkeilyreitin.
Hetan–Näkkälän polku sinisellä
Palojärven–Näkkälän maantie 19993
Kaksi muuta ovat nykyisellään pääsyreittejä Pallas–Yllästunturin kansallispuistoon: Pohjoisempi Ketomella–Marasto Ounastunturin maastoon ja eteläisempi Keräs-Siepin ja Vuontisjärven yhdistävä polku.
Ketomella–Marasto ja Keräs-Sieppi–Vuontisjärvi
Keräs-Siepin ja Vuontisjärven välistä polkua
Tässä vaiheessa suunnitelma ei vielä ole siinä vaiheessa, että valittaminen olisi mahdollista. Katsotaan, onnistuuko tällä kerralla.
3 kommenttia:
Polkuteitä ei ilmeisesti ole merkitty tiekarttoihin, ei ainakaan niiden uusimpiin painoksiin. Onko kenties joskus aikaisemmin merkitty, vaikkakin jollakin muista teistä selvästi erottuvalla tavalla?
Kuvassa näkyvää Keräs-Siepin ja Vuontisjärven välistä "polkua" eli pitkospuita pitkin tuskin voikaan ajaa autolla. Sen sijaan Karigasniemen-Angelin polkutie näyttää vuonna 1984 otetussa kuvassa jo siltä, että sitä pitkin auto olisi voinut kulkeakin. Mutta oliko se sallittua? Vai oliko se kielletty liikennemerkillä, ja jos niin millä merkillä?
Tietääkseni ei ole eikä ole koskaan ollutkaan erityistä polkutietä tarkoittavaa liikennemerkkiä. Kun ne olivat jalka- ja ratsumiehiä varten, oliko ne kenties merkitty jalkakäytävää ja ratsutietä osoittavilla liikennemerkeillä? Sellaisethan kyllä on olemassa. Vai moottoriajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkillä?
Vanhemmissa tiekartoissa oli merkintä "polkutie".
Polkutie oli alun pitäen (vuonna 1918) jalan ja ratsain kuljettava tie ja myöhemmin polkupyörin. 1950-luvulta alkaen teitä ruvettiin pikkuhiljaa muuttamaan kevyelle autoliikenteelle sopiviksi ja joskus 1960-luvulla noin 60% tiepituudesta oli sellaisia. Niillä siis sai ajaa autolla, jos tie ja auto kesti.
Osa polkuteistä oli viitoitettu siten, että sinisen viitan kannassa oli jalankulkijan kuva. Tien alussa oli usein muu vaara -liikennemerkki, jossa lisäkilpi "Tiellä ei ole liikennemerkkiä".
1970-luvun lopulla havahduttiin siihen, että polkuteiden lainsäädännöllinen pohja oli epäselvä. Maanteiksi ne luokiteltiin.
Kuttura-Lietmuorvaara "polkutie" tuottaa ehkä suomalaisittain eniten oikotiekilometrejä, vaikka ei virallinen olekaan. Kuttura-Repojoki tiehanke itsessään on vuosikymmenien varrella soutanut vähän eestaas. Nyt se on nostanut taas päätään, tällä kertaa puolustusvoimien kannattamana.
Lähetä kommentti