Tulvia

Vanhoja uutisia selaillessa pääsee tekemään muun muassa sellaisen huomion, että tulvat olivat aiemmin paljon suurempi uutinen kuin nykyisin.

Vuosina 1962 ja 1966 on ollut runsaita kevättulvia, joiden uutisointiin muun muassa Helsingin Sanomat on panostanut paljon palstatilaa. Toisin kuin nykyisin, tuolloiset tulvat saattoivat katkoa tärkeitä päätieyhteyksiä ja viedä siltoja mukanaan. Nykyisin vastaavat uutiset ovat harvinaisempia.

Taustalla tietenkin on, että tuon ajan tieverkko oli kovin vaatimaton, eikä teitä kovinkaan paljon pengerretty. Lisäksi 1960-alkupuolella leijonanosa vesirakentamiseen käytetyistä budjettivaroista kului Saimaan kanavan rakentamiseen. Vasta sen jälkeen olivat vuorossa suuret tulvasuojeluhankkeet eritoten Pohjanmaalla.

Huhtikuussa 1962 vedet olivat korkealla. Kelirikko ja tulvavedet tekivät pahaa jälkeä. Keski-Suomen tieverkosta kolme neljännestä oli jonkinlaisen rajoituksen piirissä. Tämä kertoo karua kieltä seudun tiestön tuolloisesta tilanteesta.


Helsingin Sanomat 10.4.1962

Samana päivänä uutisoitiin myös siitä, että vastikään öljysorattuja teitä on vahingoittunut Pirkanmaalla. Öljysorahan oli köyhän miehen asfaltti, jolla Suomi nosti teidensä tasoa lähinnä 1960-luvulla. Varsin pian nähtiin, että halpa tulee kalliiksi, koska öljysorastuksen kestävyyden kanssa on niin ja näin.

Helsingin Sanomat kertoo, että nykyiset tiet 338 (Tampere-Teisko), 325 (Kangasala-Sahalahti) ja 58 (Kangasala-Orivesi, tuolloinen valtatie 9) ovat menneet pilalle päällystystöitä seuranneena keväänä.


Helsingin Sanomat 10.4.1962

Vappuna 1966 iski poikkeuksellisen vahva ja laava kevättulva eritoten eteläiseen Suomeen. Uudellamaalla tulkivat muun muassa Porvoonjoki ja Vantaanjoen vesistö ja Lounais-Suomessa Tammelan Pyhäjärvestä alkava Huittitissa Kokemäenjokeen laskeva Loimijoki.

Helsingin Sanomat julkaisi nälkävuoden mittaisen tiedotteen tulvan katkaisemista teistä. Uutisesta on ohessa noin puolet. Muun muassa kakkostie Espoossa oli kahdessa kohdassa veden alla. Eritoten Kehä III:n ja Askiston välinen pienen puron ylityspaikka oli säännöllisesti veden alla tulvien ja runsaiden sateiden aikana. Tie oli tehty halvalla ja huonosti pengertäen. Ongelma ratkesi vasta, kun tietä korotettiin.


Helsingin Sanomat 8.5.1966


Nelostien liikennettä Keravanjoen vesien noustua tielle

Helsingin Sanomat kävi pari päivää myöhemmin haastattelemassa Nummen tiemestaria siitä, miksi ykköstiellä ei ole minkäänlaisia opasteita kiertoteille tulvan suljettua Hiidenveden sillan. Kysymys on aiheellinen, koska seudun tieverkko on mutkikas ja ilman paikallistuntemusta tai karttaa ei hyvää kiertotietä hevin löydy.

Virkamies on vastauksestaan päätellen ollut ajan tapaan hieman närkästynyt siitä, että Korkean Viranhaltijan työtä mennään arvostelemaan: "Vaikea niitä merkkejä on ruveta peittämään, perusteli Uudenmaan tie- ja vesirakennusplirin Nummen tiemestari Salmi puutteellisia ja eri suuntiin osoittavia  tienviittoja. Nämä tiet ovat sellaisia, että ellei karttaa osaa lukea, ei outo kotiin osaa. Tietysti tienviittoja voidaan korjata, jos se on tarpeellista, mutta moni on odottanut. että vesi laskee. Harvat autoilijat ovat Hiidenveden sillalta kääntyneet takaisin enkä usko, että Kolsjärven risteykseenkään kukaan on jäänyt, oli tiemestari Salmen mielipide."



Tulvasuojelulla oli muunkinlaisia vaikutuksia tiestöön kuin pienentynyt veden alle jäämisen riski. Siijajoen latvoille rakennettiin Uljuan tekojärvi, jonka alle jäi osa nelostietä. Tielle rakennettiinkin toistakymmentä kilometriä uutta linjaa tekojärven länsipuolelle.