Tuntsa

Talvisin kun pakkasennätyksiä hehkutetaan aamutelevisiossa, paikka Naruska on usein listoilla. Naruska on kylä itärajan pinnassa, linnuntietä noin 45 kilometriä pohjoiskoilliseen Sallasta.


Tie Naruskaan haarautuu Sallan ja Savukosken välisestä seututiestä 965.

Jos oikein mahdottoman syrjäistä seutua Suomesta haetaan, yksi vaihtoehdoista on Tuntsa. Se sijaitsee Naruskan "takana", noin 100 kilometrin mittaisen soratietaipaleen päässä. Seutu on vedenjakaja-aluetta, jonka jokien vedet laskevat niin Perämereen, Jäämereen kuin Vienanmereenkin.


Tunstajoki

Miksi sinne yleensäkin on tie?

Vanhempi polvi muistaa Tuntsan metsäpalon eräänä maan suurimmista tulipaloista. Se syttyi Neuvostoliiton puolella heinäkuussa 1960 ja levisi Suomeen. Suomessa paloi noin 20 000 hehtaaria, josta puolet varsinaista metsämaata ja toinen puoli rääseikköä ja muuta joutomaata. Paloa sammuttamassa oli viitisen sataa miestä tiettömien taipaleiden takana. Palon sammuttua alkoi Euroopan suurin savotta, joka työllisti enimmillään tuhatkunta henkilöä kerrallaan. Palon vaurioittamia puita korjattiin vuoteen 1967 saakka. Koska puiden rungot ja oksat olivat hiiltyneet, työtä kutsuttiin nokisavotaksi ja metsureille maksettiin nokilisää.

Palon aikaan Naruskajärvelle noin 50 kilometrin päähän Sallan-Savukosken maantiestä oli tie. Sen jatkeeksi rakennettiin caterpillareilla ja muilla vempeleillä tie paloalueille. Naruskajärven tie on valtion maantie, mutta loppumatka on kunnoltaan vaihtelevaa yksityistietä. Henkilöautolla ajokelpoinen tie ulottuu toisaalta jonkin verran Tuntsan Pirtiltä itään ja toisaalta Papukuruun pohjoiseen. Papukurustakin tie jatkuu, mutta rajavyöhykkeellä, josta mattimeikäläinen pysyköön poissa.


Naruskajärven tie punaisella, Papukurun haara vihreällä ja Tuntsan haara sinisellä

Tuntsalla oli kovin paljon epäonnea. Uuden metsän istutus useasta yrityksestä huolimatta epäonnistui. Kaiken kruunuksi 1960-luvun tunturimittarituhot ulottuivat Sallaan saakka. Tuntsaa kutsuttiin kuumaisemaksi ja kuva tukivat tätä. Neljäs epäonnen lähde on rajan takana parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Kovdorin kaivoskaupunki, jonka tuottamat rikkipäästöt söivät elinvoimaa.


Parinkymmenen vuoden takaista kuvaa Tuntsasta

Tunturimittarin tuhoja on porotalousalueilla pidetty peruuttamattomina siksi, että poro syö sen, minkä tunturikoivu tarvitsee toipuakseen.

Tunstan nokisavotta johti varsin laajan metsäautotieverkoston rakentamiseen seudulle. Tästä käytiin julkista keskustelua. Muun muassa Arto Paasilinna kävi Metsähallituksen kanssa varsin kitkerää debattia 1970-luvulla Suomen Kuvalehdessä; silloin kuin SK:ssa vielä oli mahdollista esittää radikaalejakin ajatuksia.


Naruskajärven-Tuntsan tietä


Tuntsajoen silta

Kaikki nämä taustatiedot korvien välissä ennakko-odotukset kesäkuussa 2019 Tuntsan tielle käännyttäessä olivat odottavat: Minkähänlainen kuumaisema tietä vastaan tulla tupsahtaakaan. Yllätys oli suuri, kun metsäpaloista ei ollut juuri jälkeäkään ja kuumaisemiksi mainitut alueet kasvoivat vähintään nummea tai uutta nuorta puuta. Näyttää siltä, että myös pohjoisen luonto kykenee toipumaan saamistaan iskuista. Siihen menee vain kauan: Kun etelän metsä lähtee uusiutumaan muutamassa vuodessa, pohjoisessa uutta alkua saatetaan joutua odottelemaan 60 vuotta.


Tuntsaa 2019

Niille, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä rinkka selässä patikoimaan lappilaiseen luontoon, Tuntsan tie tarjoaa yhdenlaisen läpileikkauksen.


Rajavyöhykkeen reuna Papukurussa


Poroja ja poroaitoja saattaa osua tielle