Kun itsenäinen Suomi täytti 50 vuotta vuonna 1967, antoi Ruotsin valtio anteeksi 100 miljoonan kruunun edestä sodanaikaisia valtionlainoja. Suomi päätti vastata tähän perustamalla ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen lujittamaan valtioiden välisiä suhteita. Mitenkään yllätyksenä päätökset eivät tulleet, vaan niitä oli pohjustettu useamman vuoden ajan.
Keskuksen sijoituspaikaksi oli ehdolla muun muassa valtion edustuskartano Königsted Vantaalla, Suomenlinna Helsingin edustalla, Espoon Hanasaari ja Espoon Matasaari. Hanasaari oli Åbo Akademin omistama Nicholas Sinebrychoffin testamentin nojalla. Åbo Akademilla ei ollut käyttöä alueelle ja se näki tilaisuutensa korjata talouttaan. Myös hankkeen vahvin puuhamies Rainer von Fieandt oli Hanasaaren kannalla ja sinne keskus eduskunnan päätöksellä sijoitettiin.
Vahvaa kaislikon suhinaa asiassa oli. Asia koplattiin eduskunnassa apteekkitavaralain muutokseen, jotta sille saataisiin riittävän laaja tuki. Arkkinikkarien SAFA julmistui, koska siltä ei ollut kysytty lupaa ja niin SAFA kieltäytyi järjestämästä arkkitehtuurikilpailua, koska paikka oli soveltumaton. Ikään kuin arkkitehtien liitolla olisi ollut jokin asema sijoittamispäätöstä tehtäessä. Sentään lupasi olla erottamatta suunnittelutyön vastaanottajaa liitosta.
Myös Rakennushallitus virastona katsoi tarpeelliseksi julkisesti mököttää päätöksestä.
Kulttuurikeskus nykyasussaan
Hanasaarta vastustettiin muun muassa siksi, että sinne on hankalat liikenneyhteydet. (Ilmeisesti Suomenlinnaan ei olisi ollut.) Sillä tavoin pitää paikkansa, että Länsiväylän penkereellä ei ollut tilaa eritasoliittymälle.
Vastustuksesta päät eivät kääntyneet. Arkkitehti Veikko Malmio valittiin suunnittelijaksi ja keskus vihittiin käyttöön kesäkuussa 1975.
Vihkijöinä toimivat Ruotsin ja Suomen kuninkaat
Valtio odotti Espoon ja Helsingin kykenevän järjestämään kulun Lauttasaaren kautta. Mutta eihän siitä ukaasien jälkeenkään mitään tullut. Helsinki ja eritoten entinen Helsingin maalaiskunnan osa-alue Lauttasaari tuntevat vahvaa espooallergiaa ja sitä hoidetaan pitämällä Espoosta tuleva liikenne piilossa. Jokaisesta neliömillistä taistelevat lauttasaarelaiset jopa sallivat, että 1990-luvulla iso osa Ruukinlahden puistosta tuhotaan meluvallien alle. Meluvallit kun peittävät näköalan Länsiväylälle, jossa liikkuu espoolaisia.
Suunnitelmissa oli katu Lauttasaaren Sotkatien kautta, mutta se ei kelvannut. Sotkatie on varsin jyrkkä ja kuulemma vaarallinen talvisin. (Tämä seikka ei kuitenkaan estänyt sijoittamasta Koivusaaren metroaseman pysäköintipaikkaa Sotkatien alaosiin.) Helsingin ehdotus oli purkaa Katajaharjun liittymän erkanemisramppi ja rakentaa katu sen tilalle. Tämä oli lauttasaarelaisten mieleen, koska se olisi hankaloittanut espoolaisten kulkeutumista saaren länsiosiin. Valtio ei tykännyt suunnitelmasta, koska ensinnäkin ramppi on valtion ja toisekseen pääsy Hanasaaren lännestä (jossa suunnassa Ruotsi sijaitsee), olisi käynyt hankalaksi.
Lauttasaaren länsiosa ja Koivusaari.
Niin siinä sitten kävi, että moottoritienormeja luovasti soveltaen syntyi kaksiramppinen liittymä siten, että Hanasaareen pääsi lännestä ja sieltä pois itään. Helsingistä tultaessa ajettiin Hanasaaren ohitse Otaniemen liittymään kääntymään takaisin. Espoon suuntaan poistuttaessa käytiin Katajaharjun liittymässä kääntymässä takaisin.
Hanasaaren-Lauttasaaren seutu peruskartassa 1979. Tilapäinen liittymä. Valtio ajoi Espoota ja Helsinkiä rakentamaan katu Länsiväylän penkereen eteläreunalle.
Ensivaiheen liittymä
Kolmiodraaman viisain osapuoli eli valtio luovutti ensimmäisenä.
Länsiväylän uudelleenkanavointi oli edessä ja Otaniemen liittymän ramppi, jota kautta pääsi takaisin paluusuuntaan oli saamassa purkutuomion. Siksi kunniakierros olisi pitänyt ulottaa Tapiolan liittymään saakka. Helsingillä oli myös tahtotilana vähentää Lauttasaaren kautta kulkevaa bussiliikennettä. Espoosta tulevat "maaseutubussit" kun aiheuttivat jatkuvasti näppylöitä lauttasaarelaisissa ja eritoten pää-äänenkannattajassaan Lauttasaari-lehdessä. Hanasaaren kohdalle tehtiin vaihtopysäkit erillisten bussiramppien varteen. Pengertä levitettiin sen verran, että saatiin aikaiseksi kumpaankin suuntaan toimiva kunnollisempi liittymä Hanasaareen. Liittymän konstruktiota aikanaan epäiltiin, mutta mitään erityistä ongelmaa ei ole havaittu. Hanasaaren liikennemäärät ovat varsin pienet.
Hanasaaren liittymä nykyasussaan
Niin siinä sitten kävi, että töiden valmistuttua maaseutubussien liikenne Lauttasaaren kautta väheni murto-osaansa. Tuossa vaiheessa asiasta eniten ääntä pitäneet eli Lauttasaarentien varren asukkaat huomasivat julkisen liikenteen vuorotarjontansa pudonneen kolmasosaan entisestä. Ja taas olivat Lauttasaari-lehden yleisönosastot täynnä kirjoituksia siitä, kuinka tällainen lauttasaarelaisten kohtelu voi olla mahdollista.
5 kommenttia:
Pienestä koostaan huolimatta Hanasaari on varsinainen vaikutusvallan keskus. Sillä on tiiviit yhteydet kaikkiin merkittäviin puolueisiin ja taitoa ajaa etujaan. Sama porukka (vaikka muodollisesti eri nimissä) pyörittää myös merkittävää toimintaa Helsingissä ja he rakensivat esim. omalla rahallaan Helsingin keskustaan Amos Rex -taidemuseon, mikä on jättänyt Helsingin kaupunginisät aikamoiseen kiitollisuudenvelkaan.
Hanasaari on kyllä tavallaan liikenteellisesti huonossa paikassa, koska pääkaupunkiseudulla on totuttu kulkemaan joukkoliikenteellä ja Hanasaari kauppaa tilojaan mm. juhlapaikaksi, jonka tarjoilujen nauttimisen jälkeen ei välttämättä olla ajokunnossa. Hotellikin siellä on. 1990-luvulla Länsiväylän remontin yhteydessä Hanasaari sai joukkoliikenneyhteyden, kun sinne rakennettiin noi mainitut bussien vaihtopysäkit. Länsimetron valmistuttua ne eivät enää toimi vaihtopysäkkeinä vaan palvelevat enää pelkästään Hanasaaren kulttuurikeskusta.
Toisenlaista vaikutusvaltaa edustaa mainitsemasi Lauttasaari-lehti, jonka sanoisin olevan nurkkapatriotismin pää-äänenkannattaja Suomessa. Varsinainen huumoriaviisi. Pelkästään mielipidepalsta ei täyty kaiken uuden vastustamisesta, vaan myös toimituksen jutut keskittyvät siihen. Kovasta yrityksestään huolimatta Lauttasaari-lehti silti harvoin onnistuu torppaamaan kaupungin suunnitelmia ja Lauttasaari on ollut yksi Helsingin nopeiten kasvavia alueita. Uusia maa-alueita ei kuitenkaan ole otettu käyttöön, vaan kasvu on tapahtunut purkamalla vanhaa ja tekemällä uutta ja isompaa tilalle. Lauttasaarentien varressakin nostokurjilla on riittänyt paljon töitä.
Hanasaaren nykyisten liittymäjärjestelyiden ylle kysymysmerkin tuo Hanasaaren ja Lauttasaaren välisen Koivusaaren kohtalo. Pikkuisella saarella on Länsiväylän eteläpuolella pursiseuroja ja pohjoispuolella hulppea Nokia Oyj:n entinen edustushuvila, jonka he ovat myyneet Helsingin kaupungille firman loistoaikojen mentyä ohi. Helsinki on jo pitkään halunnut muuttaa saaren asuntoalueeksi. Uusimmissa suunnitelmissa sinne tulisi myös käytännönläheisempää kulttuuriyhteistyötä Ruotsiin: Länsiväylän päälle betonikannelle on tonttivaraus suurella ruotsalaisella huonekalukaupalla. Saarihan on pieni, joten kokonaisuutena muutos tarkoittaisi saaren pinta-alan moninkertaistamista merentäytöillä. Niiden vuoksi Koivusaaren rakentaminen on Lauttasaari-lehden vihan kohde numero 1 ja kaavoitus on edennyt hitaasti, koska kaavat käyvät valituskierroksen KHO:n kautta. Osayleiskaava on kuitenkin jo lainvoimainen.
Koivusaareen tehtäisiin oma liittymä Länsiväylälle. Matkaa sekä Hanasaaren että Katajaharjun liittymiin olisi vain muutama sata metriä. Katajaharjun liittymä on Helsingin puolella ja suunnitelmiin sisältyy, että Katajaharjun liittymä purettaisiin ja Katajaharju yhdistettäisiin katuyhteydellä Koivusaaren liittymään. Koska maaginen kuntaraja on välissä, ei Helsingin suunnitelmissa mainita mitään Hanasaaren liittymästä. Helsingin puolelle on kuitenkin piirretty katu Koivusaaren liittymästä Espoon rajalle. Koivusaaren liittymä on piirretty moottoritiestandardien mukaiseksi. Helsingissä vihreät vastustivat sitä ja halusivat vähemmän tilaa vievän perusverkon eritasoliittymän lohenpyrstöliittymillä Länsiväylälle, joka olisi edellyttänyt Länsiväylän moottoritiestatuksen poistamista ja nopeusrajoituksen laskemista kuuteenkymppiin. He onneksi hävisivät taistelun tuosta.
Kylläpä piti tutkia maastokarttaa ja kuukkelimapsia tarkkaan. Hanasaaren ja Koivusaaren välillä näyttää olevan tie, tosin se on ilmeisesti vain työmaatie länsimetron rakentamiseen ja Koivusaaren ajotunneliin. Mikä tilanne sitten lieneekään länsimetron valmistumisen myötä, ja onko Koivusaaren ja ko. työmaatien välillä mitään ajokelpoista yhteyttä jaa karttatutkielmana vähintäinkin epäselvästi.
Pääkaupunkiseudun jäsentenväliset ja yhteistyökyvyttömyys ei sinänsä yllätä."Sipoon ryöstökin" näyttää tuottaneen Helsingille vain palasen kallioita ja luonnosuojelualueita.
Penkereen eteläreunan tie Koivusaaren ja liityntäpysäköintialueen välillä on kevyen liikenteen väylä.
Niistä pääkaupunkiseudun jäsentenvälisistä tuolla seudulla elävänä esimerkkinä on Länsiväylän 1990-luvun remontti, jossa tehtiin erittäin järeät bussikaistajärjestelyt Karhusaaren ja Hakalehdon välillä. Länteen päin mennessä bussikaistat menevän liittymäalueiden läpi kokonaan omaa uraansa, jota varten on rakennettu aikamoiset siltahässäkät. Länsiväylän "bussimetrolla" osoitettiin Helsingille, että Espoo ei ikinä suostu rakentamaan Helsingin tuputtamaa länsimetroa. No, 2001 Espoon tekniseksi johtajaksi valittiin Helsingin kiinteistöviraston päällikkö Olavi Louko eikä mennyt montaa vuotta, että Espoo päättikin länsimetron rakentamisesta. Kalliit bussijärjestelyt ehtivät olla käytössä reilut 20 vuotta. (Onhan ne vieläkin jäljellä, mutta niitä käyttäviä busseja ei juurikaan ole)
Kirjoititte, että se kaksiramppinen liittymä olisi rakennettu vasta samassa yhteydessä kuin Hanasaaren kulttuurikeskuskin. Hieman yllättävästi tämä ei pidä paikkansa. Hallussani oleva vanha kartta vuodelta 1966 osoittaa, että se oli samassa muodossa olemassa jo silloin. Ilmeisesti tuo poikkeuksellinen liittymä oli rakennettu jo samassa yhteydessä, jolloin Länsiväylä/Jorvaksentie levennettiin moottoritieksi. Tosin ennen kulttuurikeskuksen rakentamista siinä epäilemättä oli vielä vähemmän liikennettä kuin sen jälkeen.
Kirjoituksessasi mainittiin myös se Länsiväylältä lännestä päin Katajaharjuntien risteykseen johtava ramppi. Sekin on yhdessä suhteessa ilmeisesti ainutlaatuinen Suomen moottoritieliittymien joukossa. Sen erkanemiskohdassa nimittäin ei ole mitään paikannimellä varustettua opastetta, pelkkä ryhmitysmerkki vain. Lauttasaaren alueella on kyllä toinenkin moottoritieliittymä, Lemissaarentien päässä, ja siinä kyllä on kummastakin suunnasta tultaessa tienviitta, jossa lukee Lauttasaari.
Lähetä kommentti