Loppuvuodesta 1929 julkaisi Helsingin Sanomat puolen sivun artikkelin tiesuunnitelmasta, joka koski hyvälaatuisen maantien rakentamista Helsingistä Vihdin kirkonkylään. Silloinen pääasiallinen reitti kulki Suuresta Rantatiestä Espoon Kauklahdessa haarautunutta Meritietä Lapinkylän, Veikkolan, Palojärven ja Nummelan kautta.
Kyseessä oli tieinsinööri N. V. Finnsjön yksityishenkilöiden tilauksesta tekemä suunnitelma.
Suunnitelma seurasi Helsingistä noin 30 kilometrin etäisyydelle myöhemmin toteutunutta nykyisen seututien 120 linjausta. Sieltä se olisi kaartanut kohti nykyisen Nuuksion kansallispuiston pohjoisosien kautta Iso-Parikas- ja Poikkipuoliainen-järvien väliselle kannakselle, edelleen Poikkipuoliaisen ylitse Ojakkalaan ja sieltä edelleen Vihtiin.
Vaikka tieinsinööri olikin tutustunut alueen topografikarttoihin, linja vaikuttaa sen aikuisiin työvälineisiin nähden jokseenkin rohkealta. Maaston muodot ovat vähintäänkin haastavia. Missä ei ole jyrkkiä kallioita, siellä on suota.
Poikkipuoliaisen poikki olisi menty katkaisemalla järvi penkereellä sen noin 120 metrin levyisestä kapeikosta. Siihen sentään tieinsinööri oli suostunut, että penkereeseen jätettäisiin neljän (4) metrin levyinen silta-aukko "venheliikennettä" varten.
Insinööri oli arvioinut, että tien rakentaminen kestäisi kolmisen vuotta.
Ja kuinkas asiassa sitten kävikään.
Ns. Tannerin tien rakentaminen aloitettiin vuonna 1942. Sotavuosina panostus oli luonnollisesti vaatimaton. Takkulan-Ruskelan välinen osuus valmistui 1948, Takkulasta Helsingin rajalla 1951 ja Vihdintie Helsingissä valmistui 1952. Tietä ei kuitenkaan linjattu Vihdin kirkolle, vaan Otalammelle, sieltä reilusti Vihdin koillispuolelle ja edelleen Ojakkalan kautta Karkkilaan. Tie oli valmiina 1957. Kohta kuin muut osuudet uudesta Helsingin ja Porin välisestä valtatiestä olivat valmiit, tie numeroitiin valtatieksi 2.
Vaikeaan maastoon rakentaminen kostautui kuitenkin nopeasti. Tie sai nopeasti maineen eräänlaisena surkeuden ilmentymänä: kapea, mäkinen, mutkainen ja lähes tyystin vailla ohituspaikkoja.
Niinpä Tarvontie-projektin yhteydessä rakennettiin uusi kakkostien linjaus reitille Palojärvi-Nummela-Vihti-Olkkala. Kun tämä osuus avattiin vuonna 1976, Vihdin kirkonkylä viimein pääsi valtatieverkon piiriin Se tapahtui aika suurelta osin sitä reittiä pitkin, jonka tämän suunnitellun tien oli määrä korvata! Vanha tieosuus Helsingistä Olkkalaan muuttui seututieksi 120.
3 kommenttia:
1970-luvun tiestä saatiin monin osin korkeatasoinen, mutta sekin jäi lähes tyystin vaille ohituspaikkoja. Tie mutkittelee jatkuvasti eikä siinä ole missään kohtaa kunnon ohitusnäkemiä. Ykköstien ja Nummelan välillä se ei tietysti enää haittaa nelikaistaisuuden ansiosta.
Mielenkiintoista. Itse kyllä olen onnistunut osuudella ohittamaan jokusenkin kerran. Kyllä siinä ohitusnäkymääkin on, vaikka ajan kuvan mukaan kaarteita laitettiin isommalla kauhalla.
Olkkalan-Karkkilan välihän tienhaarojen yhdistymiskohdan luoteispuolella oli pitkään murheenkryyni, mutta sitten siihen saatiin ne kaksi ohituskaistaparia ja profiiliakin vähän oiottiin.
Ohitusmahdollisuudessa on tietysti monta muuttujaa. Rajoitinta vasten ajavan yhdistelmän ohittamiseen menee helposti 400 m ja vastaantuleva auto etenee sillä välin saman verran, joten ohitukseen ryhtymiseen pitäisi olla vähintään 800 m näkemä. Niin pitkiä ei tuolta väliltä taida löytyä. Minä ainakin luovutan suosiolla, jos päädyn tuollaisen perään.
Karkkilan - Olkkalan väli taidettiin rempata joskus 1990-luvulla. Minä en mennyt siitä koskaan ennen remonttia, mutta häävi se ei ole vieläkään. Ohituskaistat on lyhyitä, mäet jyrkkiä ja tonttiliittymiä on tiheässä. Välin parantaminen uudestaan olikin päässyt investointiohjelman luonnoksen hankkeisiin.
Lähetä kommentti