Nelostietä Oulun ja Kemin välillä on kohennettu aika lailla viime vuosina. Kemin moottoritietä on jatkettu Oulun suuntaan ja Oulun moottori- ja moottoriliikennetietä Kemin. Oulun suunnalla ollut leveäkaistatie on siirtynyt historian lehdille, viimeinkin.
Muilta osin tie on enemmän tai vähemmän jatkuvaa keskikaiteella varustettua ohituskaistatietä. Lopputulos on varsin asiallinen. Kuivaniemen, Merihelmen ja ja Olhavan kohdalla on edelleen vanhempaa kaksikaistaista tietä ja niiden osalta ollaan laatimassa parannussuunnitelmia.
Ohituskaistatietä
Iin ohitus on edelleen ratkaisematta ja siellä kaksikaistainen osuus on usean kilometrin mittainen. Iin ohittamiseksi itäpuolelta on laadittu aluevaraussuunnitelma kaikkiaan 17 kilometrin mittaiselle ohitustielle.
Simon kohdalla olevaa aukkoa ollaan sulkemassa. Joen (Simojoen!) kummallekin rannalle on rakenteilla eritasoliittymä. Läntisen kautta kulkee kuntakeskuksen liikenne ja itäinen liittää nelostiehen Ranualle vievän seututien 924. Ranuan tien liittymä rakennetaan nykyisen risteyksen itäpuolelle.
Simossa puretaan kiertotiejärjestelyt arvioiden mukaan heinäkuussa ja valmista on laskettu olevan syksyllä.
10 kommenttia:
Piti tarkastaa kartalta, kyllä se tosiaan on nykyisen liittymän itäpuolella, vaikka nelostien yleissuunta onkin etelä-pohjoinen.
Olikos Simo niitä paikkakuntia, joissa aiemmin oli yhdistetty maantie/rautatiesilta? Näyttäisi ainakin, että tietä on siirretty lähemmäs merta.
Saksalaiset tuottivat 1940-luvulla Suomelle mahdollisuuden kertaheitolla pohjoisen Suomen siltojen uusimiseen. Jokseenkin kaikki rannikkoseudun sillat Oulun pohjoispuolella olivat mennyttä aseveljien poistuttua. Koska oli kiire saada liikenne taas kulkemaan, isojen jokien ylitys oli luontevaa toteuttaa yhdistetyllä rautatie- ja maantiesillalla. Näitä oli Simossa, Kuivaniemellä, Olhavassa, Iissä ja Haukiputaalla. Nelostien uudelleen rakentaminen oli korkealla prioriteetillä ja tie sai vähitellen omat sillat lähempää merta. Simossa nelostie kulki ratasiltaa vuoteen 1966
Vanhat kartat sivuilla on helppo vertailla eri vuosien tielinjoja mistä ovat menneet.
Vanhatkartat.fi-palvelu perustuu Maanmittauslaitoksen peruskarttoihin ja Topografikunnan topografikarttoihin (ja eräisiin tsaarinaikuisiin karttoihin). Peruskartoitus valmistui lopullisesti vasta vuonna 1975. Siksi tiehistorian detaljeita kaiveltaessa joudutaan usein turvautumaan vanhempaan aineistoon, kuten vaikka tässä tapauksessa Kiiminkijoen ylitykseen Haukiputaalla. Ongelma on myös aikajanan toisessa päässä: Vanhojen painettujen karttojen arkisto päättyy jonnekin 1990-luvulle. Siksi uudemmat muutokset joudutaan selvittämään muista lähteistä.
Nelostien siirtäminen omalle sillalleen poiki aikoinaan Simojoen molemmille puolin melko tiukat kaarteet, koska tie lähestyy molemmista suunnista viistosti jokea. Lisäksi n. vuonna 1984 valmistui hieman erikoinen lyhyt Simon ohitustie joka teki tiehen lisäkoukun etelään. Se oli loppuaikoinaan 60km/h rajoitusta. Ihan täysin onnistunut senaikaisen eritasoliittymän ja ohitustien linjaus ei ollut. Nythän tuo osuus menee osittain uusiksi ja joen eteläpuolen lähestymiskaarretta loivennetaan. Tiettyä nostalgisuutta tietyömaa kuitenkin toi hetkeksi aikaa. Liikenne on kulkenut talven ajan vanhaa alkuperäistä Simon läpi mennyttä linjausta pitkin jonka varrella on jopa vanhoja huoltoasemia.
1950-luvun nelostie Oulun ja Kemin välillä on muutenkin ollut malliesimerkki aikansa suunnitteluajatuksista. Tie suurelta osin koostuu viivasuorista osuuksista, jotka on liitetty toisiinsa nykymittapuissa käsittämättömän terävillä kaarteilla. Saumakohtia on myöhempien parannusten yhteydessä loivennettu.
Vastaavaa on vanhoissa kartoissa nähtävissä muuallakin nelostiellä etenkin Oulun ja Lapin läänien alueella.
Oulun ja Lapin alueella maasto on mahdollistanut piiiiitkät suorat, ja niissä harvoissa tapauksissa ettei ole, niin sen pahempi maastolle.
Brutaalein esimerkki löytyy nelostieltä aivan Pohjois-Pohjanmaan etelärajan tuntumasta. Hytösenmäki on viipaloitu kolmeksi, kun valtatie on haluttu mäettömäksi ja samalla kohtaa sattuu olemaan yhdystien liittymä. Surkuhupaisaa kyllä, koko mäki olisi voitu kiertää alle puolen kilometrin linjamuutoksella, mutta ehkäpä saatava maa-aines on ollut liian suuri kiusaus.
On se silti nykyäänkin vielä melko brutaali näky.
https://www.google.com/maps/@63.5651344,25.7609467,3a,75y,206.2h,72.07t/data=!3m6!1e1!3m4!1suBUUHMZbWb6sMreF0T-JvQ!2e0!7i16384!8i8192?authuser=0&entry=ttu
Suoraa viivaa toki on muuallakin. Kyse on pitkälti 1930-luvun suunnitteluperiaatteesta, jonka mukaan tiet ovat kaarteiden yhdistämiä suoria. Tätä sitten tulkittiin niin, että mitä pitempi suora, sen parempi. Sitten sijaa sai periaate, jonka mukaan tiet ovat suorien yhdistämiä kaarteita. Tässä mentiin 1960- ja 1970 överiksi. Sittemmin on löytynyt jonkinlainen tasapaino.
Ehkä suora koettiin edistyksenä kun sen ajan kulkuväylät oli pelkkää mutkaa toisen perään.
Case Hyvösenmäkeen liittyen lienee hyvä muistaa yksi tiesuunnittelun perussääntö että tien siirto sivusuunnassa puoli kilometriä suuntaan taikka toiseen vaatii aina uuden tien rakentamista useiden kilometrien matkalla mikäli kaarregeometria halutaan säilyttää maltillisena. Vanha linjaus kiersi tiukoin kaartein lähes koko mäen, ja karttaa ja ympäröivää maastoa tarkastelemalla pystyy helposti päättelemään miksi tie oikaistiin nykyiselle paikalleen.
Tänä päivänä näkemämme leikkaus ei ole itse asiassa täysin 1960-luvulta, vaan tiessä oli oikaisusta huolimatta edelleen jäljellä suht korkea ja terävä mäennyppylä näkemäkatveineen. Noin vuonna 1990 leikkausta jatkettiin pohjille saakka. Tien tasaus sekä risteysalue korjattiin, ja mäki jäi historiaan. Vaikka itse risteys on varsin vähäeleinen, sillä on pientä merkitystä tievaltion lisäksi myös eräälle toiselle valtion laitokselle.
Lähetä kommentti