Verrattuna moniin läntisen Euroopan maihin Suomessa jaetaan varsin korkeita sakkoja liikennerikkomuksista. Se valtiontalous, se valtiontalous.
Joskus vastaan tulee liikennemerkkisuunnittelijan aivoituksia, joiden perusteella on vaikeata päätellä, millainen teko on kielletty ja millainen sallittu. Korkeiden sakkojen maassa eräänlainen moraalinen vaatimus on, että pelisäännöt olisivat suunnilleen yksikäsitteiset.
Tässä haetaan sitä, että raskas liikenne ajaisi kaupungin läpi vain pääkatuja pitkin. Liikennemerkki kuitenkin jättää täysin auki, minne asti kuormurilla saa ajella. Termi "keskusta" kun ei ole kovinkaan täsmällinen.
Kielto ja rajoitus voidaan ilmaista yksikäsitteisestikin:
Tosin tässä tulee vastaan se kysymys, että paikkoja tuntemattoman on vaikeaa ilman karttaa tietää, missä on Louhentie ja missä on Valkjärventie.
Jonkinmoinen kysymys tällä osastolla ovat joissakin ostoskeskuksissa olevat leveämmät pysäköintiruudut, joiden kohdalla on merkintä "lapsiperheille". Ajatus sinänsä on hyvä, mutta toteutus tökkii niin kauan, kuin tähän pysäköintimuotoon sovellettavia sääntöjä ei ole määritelty.
Jos äiti ja 17-tytär saapuvat shoppaamaan, onko kyseessä lapsiperhe? Oikeuttaako paikkaan pysäköinti vain, jos matkassa ovat lastenrattaat tai -vaunut? Pitääkö pysäköinnin aikana autossa olla lastenistuin todisteena? Riittääkö lastenistuin todisteeksi; poikamieskin voi sellaisen hankkia? Saako paikalle pysäköidä ilman lapsia, jos poistuessa lapset ovat mukana? Entä saako lasten kanssa saapunut poistua ilman lapsia? Ja niin edelleen.
Muutenhan kyse olisi saivartelusta, mutta useissa kauppakeskuksissa kyylää nykyään "pysäköintipalveluyrityksen" palveluksessa oleva sekundalappuliisa. Osalla yrityksistä on puhdas saalistusmentaliteetti ja kiusaus jättää valvontamaksulappuja epäselvissäkin tilanteissa voi kasvaa voittamattomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti