Seututie

Maantielain mukaisesti "Seututiet palvelevat seutukuntien liikennettä ja liittävät näitä valta- ja kantateihin". Tämä määritelmä on kiitettävän väljä ja maassamme onkin seututeitä joka lähtöön.

Seututie-tieluokan alkulähteen sijoittuvat 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen, kun siihen asti käytössä ollut tieluokitus valtateihin, kantateihin ja muihin teihin uusittiin. Tällöin syntyivät kolmi-, neli- ja viisinumeroiset tiet.

Järjestelmä oli varsin hajanainen ja jokainen tiepiiri noudatti vähän omaa järjestelmäänsä. Vuonna 1994 lanseerattiin uusi luokitus, jossa tuli käyttöön termi "seututie". Samoin kilvitys uusittiin siten, että seututeitä ruvettiin merkitsemään valkopohjaisilla mustanumeroisilla kilvillä.

Ennen vuoden 1994 uudistusta oli joukko seututeitä yhdistetty yhtenäiselle numerolle, jolloin syntyi pitkiä seututiereittejä. Osa näistä nostettiin samaisessa uudistuksessa kantateiksi. Näitä "uuskantateitä" ovat muun muassa 44 Sastamala-Kauhajoki, 63 Kauhava-Ylivieska ja 68 Ähtäri-Pietarsaari.

Kaikkia näitä yhdistettyjä teitä ei kuitenkaan muutettu kantateiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi 249 Sastamala-Hämeenkyrö (ennen 249+262) ja 775 Viitasaari-Himanka (ennen 759+771).

Uudistus myös muutti varsin monen kolminumeroisen tien luokituksen nelinumeroiseksi. Aika usein tämä tapahtui lisäämällä nolla numeron perään. Niin esimerkiksi muuttui kantatien 51 entinen osuus Kivenlahti-Virkkala muuttui maantiestä 113 yhdystieksi 1130.

Seututeitä on joka lähtöön, on vilasta ja hiljasta, pitkää ja lyhyttä, päällystettyä ja sorapintaista, leveää ja kapeaa.

Suomen vilkkain tie on Helsingin Kehä I, seututie 101. Tien keskivaiheilla Pirkkolassa keskimääräinen vuorokausiliikenne on lähes 100.000 ajoneuvoa.



Seututie 101, Kehä I

Lapin seututeiden liikennemäärät ovat paikoin hyvinkin alhaisia, etenkin syrjäseuduilla. Liikennettä saattaa olla jopa alle 100 ajoneuvoa vuorokaudessa, jolloin tiellä on kolmessa vuodessa liikennettä sen verran kuin Kehä I:llä vuorokaudessa. Osa teistä on kapeita ja kohtaamispaikoilla varustettuja.



Seututie 940 Kolari-Äkäslompolo-Muotkavaara

Seututien ei tarvitse olla kovinkaan pitkä. Lyhyimmästä päästä ovat Heinolassa sijaitsevat tiet 411 ja 412, jotka sijaitsevat nelostien ja vanhan nelostien, seututien 140 välissä.



Seututie 412, noin puolet tiestä näkyvissä

Pisin seututie on numeroltaan 800. Se on syntynyt yhdistämällä peräti yhdeksän seututietä yhdeksi yhtenäisesti numeroiduksi tieksi. Tiellä on pituutta 311 kilometriä. Vain yksi kantatie on tätä pitempi: samalla tavoin palasista (kymmenestä!) koottu Kangasalan ja Kärsämäen välinen 384 kilometriä pitkä kantatie 58. Valtateitä seututie 800 ei kuitenkaan hätyyttele: niistä kymmenen on tietä 800 pitempiä.



Seututie 800 Ylivieska-Taivalkoski

Jonkin verran seututeinä on lyhyitä sisääntuloteitä. Kaikkia sellaisia ei edes ole kehdattu merkitä kilvin, kuten Helsinki-Vantaan lentokentän teitä 135 ja 138. Puolisentoista kilometriä on mittaa Kauniaisten itäisellä sisääntulotiellä 114.



Seututie 114, Nihtisilta-Kauniainen

Yksi mielenkiintoinen tyyppi on 1x0-numerointi, eli teiden 1, 2, 3, 4, 6, 7 ja 9 entiset osuudet. Tämä numerointitaktiikka alkoi, kun kakkostien sivuun jäänyt osuus Helsinki-Olkkala sai numeron 120. Kun uusia teitä on rakennettu hiljalleen, numerointi on ollut osin epäjatkuva. Onhan tälläkin hetkellä tiellä 170 yli 50 kilometriä pitkä katkoskohta.

Vanhan Turuntien numero oli ennen 118. Kun se haluttiin tähän kuosiin, Inkoon ja Tammisaaren välinen Suuren Rantatien eli Kuninkaantien osuus sai luovuttaa numeronsa. Tilalle se sai numeron 105, joka muuttui myöhemmin 1050:ksi.

Tämä mekanismi ei myöskään ole aukoton: Vanha viitostie Kuopion kohdalla ei ole 150, vaan 559 ja vanha nelostie Oulun kohdalla on 847. Lisäksi tie 180, Turunmaan saaristotie on poikkeus.



Seututie 130, Helsinki-Tampere. Sääksmäen silta Vanajaveden ylitse

Valtaosa seututeistä on hyväkuntoista päällystettä maantietä. Soratietäkin kyllä on seassa, lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.



Seututie 524 Lieksa-Kuhmo