Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen tieluokitus. Kohta itsenäistymisen jälkeen otettiin ensimmäiset tiet valtion haltuun ja silloin on tehty luokitus sallitun painon mukaan. Tämä on luonnollista, koska tiet tuolloin oli tehty lähinnä hevospeleillä kuljettaviksi ja teiden perustan kantavuuden tilanne oli vähän niin ja näin.
Sanomalehti "Uusimaa" on numerossaan 30.4.1923 kertonut otsikolla "Autoliikenne maanteillä" seuraavaa:
Kuten tunnettua, on voimassa olevan asetuksen mukaan viertoteillä sekä ensimäisen ja toisen luokan maanteillä kulkevien automobiilien bruttotonniluku määrätty siten, että viertoteillä saa kulkea 6 tonnin bruttopainoisilla autoilla, ensimäisen luokan maanteillä 4 1/2 tonnin sekä toisen luokan
maanteillä korkeintaan 3 tonnin bruttopainoisilla autoilla.
Nyttemmin on Uudenmaan läänin maaherra Uudenmaan läänissä luokitellut maantiet seuraavalla tavalla: Viertoteitä eli kivitettyjä maanteitä raskasta liikennettä varten on tie Helsingin kaupungista
Malmin rautatieaseman kautta Helsingin pitäjän kirkolle sekä tie Helsingin kaupungista ohi Pitäjänmäen Vantaanjoelle; ensim. luokan maanteitä keskiraskasta liikennettä varten ovat maantie
Pitäjänmäeltä Finnsiin Espoon pitäjässä, maantie Keravan rautatieasemalta Hyrylän sotilaskasarmeille Tuusulan pitäjässä sekä maantie Järvenpään rautatieasemalta Kellokosken sillalle Tuusulan pitäjässä sekä toisen luokan maanteitä kevyttä liikennettä varten kaikki muut läänissä olevat maantiet.
Aika vaatimattomasta on siis lähdetty. Tärkeimmät tiet olivat kaksi Helsingistä lähtenyttä tietä, joista vuonna 1938 tuli kolmos- ja nelostie. Ykkösluokan teitä olivat tuolloinkin vilkas Turuntie. Keravan ja Järvenpään asemilta lähteneet toiset ykkösluokan tiet liittyvät varuskunnan ja Kellokosken ruukin raskaisin kuljetuksiin.
Helsingin kaksi viertotietä punaisella ja Espoota halkova ensimmäisen luokan maantie sinisellä. Tiet merkitty vuoden 1902 yleiskartalle.
Keskisen Uudenmaan ensimmäisen luokan tiet sinisellä
4 kommenttia:
"Ottaa valtion haltuun" kuulostaa niin negatiiviselta, mutta tässä tieasiassa luovuttaja antoi mielellään ja jopa helpottuneena. Olihan teiden ylläpito paikallisille talollisille melkoinen rasite...
Nämä tierasitteet näkyivät 2000-luvulle asti jopa kuntien rajoissa. Esimerkiksi tiellä 813 Siikajoen ja Pattijoen rajalla kuului Siikajokeen noin kilometrin soiro aluetta, jolla oli vain ja ainoastaan maantie. Eli maantie kuului Siikajokeen ja sen varrella olevat talot Pattijoen kuntaan. Tuolla alueella kuntaraja oli aikaisemmin melkoista silppua muutenkin, koskapa alueella oli himoittuja kapeita suoniittyjä ja niiden välissä ei niin himoittuja kapeita metsäsarkoja.
Aivan tuolle maantiejutulle eivät vanhat peruskartat anna tukeaan. Mutta kyllä, etenkin tuolla Oulun ympäristössä kuntajako on aikanaan ollut täysin pirstaleina. Siikajoen sisällä on tuossa kunnanrajan lähistössä ollut kymmeniä Pattijokeen kuuluvia palstoja. Taustallahan ovat isojako ja sen jälkeen syntynyt kuntajako: Isojaossa tilat pirstoutuivat pieniin palstoihin ja kun kuntajako syntyi 1860-luvulla, sitä ei kyetty tekemään niin, että yksi tila kuuluisi kokonaan yhteen kuntaan.
Näitä enklaaveja oli 1960-luvulla vielä yli 3000 ja lukumäärä oli saatu 2000-luvulle tultaessa siivotuksi noin 500:aan. Silloin tehtiin kuntajaon eheytys ja lähes kaikki jäljelle jääneet enklaavit liitettiin kuntiin, joiden sisällä ne olivat. Kuntaliitosten suuri määrä tietysti vaikutti sekin asiaan.
Eritoten Oulun-Raahen ranta-alueella näitä enklaaveja oli paljon. Ääritapaus on Oulunsalon entinen kunta, jonka pinta-alasta katosi eheytyksessä yli puolet. Jossain määrin koomisen näköinen oli myös Hailuodon kartta: Keskellä Hailuotoa oli kaksi Lumijoen kunnan aluetta.
Valtion tiealueesta tehdään aina oma tilansa lunastustoimituksessa. Kun tielinja muuttuu, saattaa jäljelle jäädä hassuja pikku palstoja, vaikka periaate onkin liittää vapautuva tiealue takaisin kantatilaansa.
Esimerkiksi mainitun seututien 813 ja Tauvoon kulkevan maantien 18618 risteyksen tuntumassa on kiinteistöön 748-402-5-56 kuuluva palanen maata, pinta-ala kartalta mitattuna 59 neliömetriä.
Ei taida vanhojen peruskarttojen tarkkuus riittää... Mutta karttapaikassa tuo soiro erottui ennen kuin noita kuntarajoja vähän siivottiin.
Vanha kotikuntani Lumijoki oli myös melkoinen menettäjä noiden enklaavien poistosssa. Uusjaossa lumijokisille jaettiin ulkometsäpalstoja Kärsämänkylältä Järvitalonjärven (sic!) tienoilta. Paikallisten vitsin mukaan siellä sijaitsi myöskin Lumijoen lentokenttä (so. varalaskupaikka maatiellä). Tämä noin kolmannes kunnan pinta-alasta liitettiin osaksi Rantsilan, sittemmin Siikalatvan kuntaa. Väkilukumenetykset jäivät vähäisiksi.
Varsinkin Liminganlahden ympäristössä sekä maanomistus että kuntajako olivat jotakuinkin komeasti pirstoutuneet. Asiaa konkretisoi muun muassa peruskarttalehti vuodelta 1953 jota voisi luonnehtia peräti koomiseksi. Siellä on vesijättöä jaettu isojaon hengessä muutaman metrin levyisiin palstoihin ja Limingan kunnan sisällä on jopa Iin kunnan eksklaaveja. Näyttääpä Tupoksen tienoilla olevan Limingan sisällä ollut Oulujoen eksklaavi, jonka sisällä Limingan eksklaavi. Vastaavia on muun muassa Tyrnävällä: Tyrnävän sisällä Oulujokea, jonka sisällä Tyrnävää.
Oulujoen kunnallahan taitaa olla Suomen ennätys: Kun se lakkautettiin vuonna 1965, sen alueet jaettiin peräti kahdeksan kunnan kesken: Oulun, Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Tyrnävän, Haukiputaan, Utajärven ja Ylikiimingin.
Lähetä kommentti