Sanomalehtikatsausten sarjassamme palataan vuoteen 1955, jolloin käytiin kädenvääntöä Tarvontien rakentamiseen ryhtymisestä. Tarvontiehän oli Suomen ensimmäinen moottoritie, joka ei aivan kivuitta syntynyt.
Helsingin Sanomat uutisoi tammikuussa, että Helsingin Kauppakamarin arvovaltainen lähetystö oli käynyt Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä esittelemässä ministeri Martti Miettuselle kauppakamarin kannanottoa Tarvontiehen. Sanamuodot olivat kovin samansuuntaisia kuin myöhempienkin aikojen lähetystöjen. Ei liene yllätys, että Kauppakamari kannatti tien rakentamista.
Sen sijaan Kauppakamarin näkemys siitä, millainen moottoritien tulisi olla, on jälkikäteen arvioiden perin yllättävä.
Kaksiajoratainen tie oli Kauppakamarin piirustuksissakin, mutta sen lisäksi haluttiin laittaa reumoille pyörätiet ja jalkakäytävät.
Kauppakamari myös tunnisti seutukunnan vilkkaan linja-autoliikenteen, ja näki että pysäkkejä pitäisi moottoritiellä olla runsaasti. Pysäkit pitäisi kuitenkin ajan tavasta poiketen rakentaa ajoradan ulkopuolelle.
Kauppakamarin toive sillä tavoin toteutui, että Tarvontie rakennettiin vuosina 1956-1962. Sen sijaan siihen ei rakennettu pyöräteitä eikä jalkakäytäviä ja bussipysäkitkin sijoitettiin harvoihin liittymiin. Liittymiä oli aluksi vain kolme.
Kauppakamarin ehdotus muistuttaa varsin paljon niitä kaupunkibulevardien suunnitelmia, joita Helsingin kaupungilla on ollut eräiden säteittäisväylien varalle. Kauppakamari oli siis puoli vuosisataa aikaansa edellä! Tosin Kauppakamari nykyisin on asettautunut kritisoimaan bulevardisointisuunnitelmia.
Tarvontie vuonna 1962. Näyttävin osuus on laskeutuminen Kasavuorelta Espoonjoen laaksoon.
4 kommenttia:
Kauppakamarin tuolloinen ehdotus eroaa nykyisistä kaupunkibulevardiajatuksista siinä oleellisessa mielessä, että he ehdottivat suoja-alueita tien molemmin puolin. Kaupunkibulevardien johtava ajatus taas on, että tie vie mahdollisimman vähän tilaa ja sen reunoilla voi heti olla rakennuksia.
Hämeenlinnanväylä vaikuttaisi syntyneen tuon Kauppakamarin ajatuksen mukaan. Tosin sen rinnalla ei ole yhtenäisiä jalankulku- ja pyöräilyväyliä, mutta monin paikoin sekin löytyy. Bussipysäkkejä on tuolla Turunväylälle ehdotetulla tiheydellä ja ovat suoraan päätien varressa. Liikennevirran sekaan lähtevät bussit aiheuttavat pahoja ruuhkia vilkkaampina aikoina ja liikenne jopa pysähtelee niiden vuoksi. Joillekin pysäkeille on 2000-luvulla tehty lyhyet kiihdytys- ja hidastuskaistat, mutta kiihdytyskaistat eivät riitä lähellekään 80 km/h vauhdin saavuttamiseen.
Kauppakamari on jatkanut näihin päiviin asti aktiivista lobbaamista liikennehankkeissa. Viimeksi 2018 he ovat julkaisseet koko Suomen liikennehankelistauksen hankkeista, jotka heidän mielestään pitäisi aloittaa. Aika iso osa aloitettavista hankkeista onkin usein löytynyt Kauppakamarin listalta (joka tosin on niin pitkä, että ei ole mikään ihme, että myös aloitettavat mahtuvat sille).
Oulun Pohjantiehän oli pitkään moottoriliikennetie välillä lentokentäntien risteys-Kontinkangas. Näin vaikka Suomen lainsäädäntö -tai ainakaan liikennemerkistö- ei moista kummajaista vielä tunnistanut. Muistan lapsena, miten yritin ehtiä lukemaan Pohjantien alussa olleen keltapohjaisen mustilla kirjaimilla laaditun tekstin, jossa kiellettiin ainakin jalan, hevosella ja traktorilla liikkuminen ko. tieosuudella. Ikinä en ehtinyt lukea sitä loppuun asti, johtuen sekä tekstin pituudesta, vielä vajavaisesta lukutaidosta, merkin hankalasta sijoituspaikasta ja omasta takapenkkiasemasta.
Myöhemminhän kaikki tämä pystyttiin kertomaan yhdellä ainoalla liikennemerkillä. Moottoriliikennetiehän ei ollut mitenkään onnistunut ratkaisu Pohjantielläkään. Liikennemäärät nousivat jo 80-luvulla aivan liian korkeiksi, ja kiihdytys (ja hidastus)kaistojen puute oli merkittävä ongelmatekijä.
Oli tainnut kauppakamari käydä DDR:ssä vierailulla. Siellä oli vanha aatun aikainen moottoritieverkosto, mutta normeista piti tinkiä, kun ei joka paikkaan ollut varaa rakentaa tarvittavaa siltaa. http://strassengeschichte.de/Menueoptionen/Autobahnen/Bruecken/A10/Michendorf/fischhaus3.htm
Myös Neuvostoliitossa kaksiajorataisia teitä tehtiin ilman kunnon liittymiä ja risteyssiltoja. Virossa voi vielä paikoin nähdä näistä viimeisiä jäänteitä.
Kyllä kauppakamari sentään tiesi yleisellä tasolla, mikä on moottoritie, eikä esittänyt tasoristeyksiä. Teknisistä vaatimuksista samassa artikkelissa todettiin muun muuassa: "Tieliittymiä läheisiltä tonteilta ja asutusalueilta ei olisi sallittava. Mikä poikittaisuuntaisia teitä ei voitaisi kokonaan poistaa, olisi ne johdettava yli- ja alikäytävien kautta tien poikki ja ainoastaan tärkeimmät poikittaistiet saataisiin yhdistää päätiehen ja silloinkin kahdessa tasossa siten, että ajoradasta vasemmalle olevan toisen ajoradan poikki kulkeminen kävisi vain ylittämällä tai alittamalla."
Ei aivan kaikkein suoraviivaisin teksti, mutta voi eritasoliittymän noinkin kuvata.
Yksi eräänlainen sivutie tiehen toteutettiin: Kasavuoren laella tien eteläpuolella kapealla kaistaleella, joka on Kauniaisten aluetta, oli vielä 2000-luvulla tielaitoksen tukikohta. Sinne pääsi vain lännestä ja sieltä pääsi pois vain idästä:
Ilmakuva vuodelta 2005
Lähetä kommentti