13.7.2021

Vaasan väri ei vapise

Vaasassa on lähdetty aktiivisesti toteuttamaan uutta tieliikennelakia. Kaupunginosien rajoilla olevat sinivalkoiset paikannimikilvet on vaihdettu valkomustiksi. 

Aivan. Uuden lain mukainen liikennemerkki F27 "paikannimi" on valkopohjainen silloin, kun kyseessä on paikalliskohde. Koska näitä kilpiä yleensä käytetään kaupunginosien rajoilla, kirkonkylissä, kylissä ja sellaisissa, ne osoittavat paikalliskohdetta ja näin ollen menevät käytännössä kaikki vaihtoon tieliikennelain siirtymäsäännösten nojalla. Poikkeuksena ovat tietenkin kunnanrajojen kilvet useimmissa tapauksissa.

Vaasan naapurikunta Korsholma eli Mustasaari ei ole vaivautunut ryhtymään mokomaan urakkaan.

Edustaakohan tilanne todellakin lainsäätäjän tarkoitusta, vai onkohan kyseessä lapsus?

Vanhassa tieliikenneasetuksessa valkopohjaisuus opastusmerkeissä koski viittoja, ei kaikkia opastusmerkkejä. Kunnianarvoisa dokumentti "Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä" jopa nimenomaan mainitsee vastaavasta merkistä 662, että siinä ei käytetä valkoista pohjaa ja mustia kirjaimia. Tätä perustellaan sillä, että "useissa maissa valkomusta paikannimikilpi tarkoittaa taajamaa". Lainsäätäjän mielestä tämä peruste lienee siis nykyisin tarpeeton.

Kaiken kaikkiaan säädökset siitä, mikä on valkoisella merkittävä paikalliskohde, ovat varsin tulkinnanvaraiset. Tämä näkyy erinäisissä ratkaisuissa, joiden logiikkaa lienee etsittävä korkeammasta matematiikasta.

Vaasassa on perinteisesti tunnustettu väriä. Kaikissa tilanteissa ei tieliikennelaki (ja entinen tieliikenneasetus) kuitenkaan näy olevan keskeisin ohjaava normi. Seututeiden numerokilvet muuttuivat valkomustiksi 1990-luvulla. Tie 717 Vähäkyröön on säännönmukaisesti viitoitettu vanhoin sinivalkoisin numeroin.





8 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Haja-asutusalueiden kylien opasviitat näyttävät sitkeästi pysyvän sinisinä, vaikka paikalliskohteita ovatkin. Kaupunginosat ovat selkeimmin päätyneet valkopohjaisilla opastettavaksi.

Muistikohan lainsäätäjä huomioida etäisyystaulut? Niissäkin vilahtaa välillä paikalliskohteita, kun niitä on ilmestynyt seututeillekin.

Matti Grönroos kirjoitti...

F26 etäisyystaulu on sininen; moottori- ja moottoriliikennetiellä kuitenkin vihreä.

weatherc kirjoitti...

Täällä salossa ainakin taitaa kaikki entiset kunnankeskukset, joita oli kymmenkunta kun kaikki liitettiin ryminällä saloon noin 10 vuotta sitten, edelleen olla sinivalkoiset kaikissa viitoissa ja tauluissa.
Ainakin tuo lähin risteyviitta jonka itse ajan ohi päivittäin vaikuttaa suht uudeltakin.
Ettei tuossa olisi joku semmonen että olisi päätetty pitää vanhat keskustaajamat sinivalkoisina?

Ainut näkyvä ero on että taajamerkin alta on hävinnyt taajaman nimi, mutta se on taidettu poistaa laajemminkin.

Matti Grönroos kirjoitti...

Tieliikennelain siirtymäaika liikennemerkkien osalta on pääosin kymmenen vuotta vuoteen 2030. Aikaa tulkintojen syntymiselle on yllin kyllin.

lansion kirjoitti...

Vaasasta puheenollen oli yllättävää havaita kesän aikana pohjoisen suunnasta olevan nykyään opasteita Uumaja/Umeå ja katkoviivoilla osoitetulle E4:lle. Muuten hyvä idea, mutta pitihän tuokin tehdä väärin, sillä oikea tienumero olisi E12, joka vasta Uumajan kaupungin liepeillä liittyy E4:ään.

Tuntuu myös muutenkin olevan tämä numerointi hieman vajavaisesti tehdyltä. Vaasan moottoritien päähän valmistui kaksikaistainen kiertoliittymä pari vuotta sitten ja kaupungista tullessa opastetaan katkoviivoilla teille 3, 18 ja E12 vaikka virallisesti kyseinen pätkä on jo kyseisiä teitä. Lisäksi etelästä tullessa opastus satamaan on nykyään hoidettu hieman puolivillaisesti.

Olli kirjoitti...

Tuosta Vaasan ympyrän viitoituksesta vielä sen verran, että opastus sairaalaan/sairaaloihin hyvinkin hämmentävää. Esim keskustasta päin viitoitetaan keskussairaalaan oikealle, mutta sairaalan merkki ohjaakin vasemmalle. Ilmeisesti sairaalan merkillä on tarkoitus ohjata psykiatrian yksikköön, mutta kun yksiköstä ei opasteissa ole yhtään sen enempää mainintaa sairaalan merkin lisäksi, jää epäselväksi kumpaan suuntaan sairaalaan käännytään.

lansion kirjoitti...

Vaasan keskussairaalan opastuksen harhaanjohtavuus mahtaa johtua siitä, että sairaala-alueella on vielä iso työmaa ja esimerkiksi suorin tieyhteys ympyrästä sairaalan alueelle oli vielä alkukesästä tilapäinen todella kapea ja mutkainen kadunpätkä, jolle ei varmasti haluttu liikaa liikennettä vaan liikenne ohjattiin itäpuolelta kauppapuistikon siltojen alta kiertäen. Nyt on uuden suoremman katuyhteyden työt käynnissä.

Psykiatrian yksikkö muuttaa Huutoniemeltä uuteen sairaalarakennukseen sen valmistuttua.

MH kirjoitti...

Minun tulkintani on se, että valkoisella opastettavia paikalliskohteita ovat vain taajamien sisäiset kaupunginosat/vastaavat alueet, ja erilliset taajamat ja kylät opastetaan sinisillä viitoilla riippumatta siitä, onko kyseessä erillinen kunta vai ei.