Näin Kekkosen 121-vuotispäivänä käännämme katseen historiaan.
Kulosaari, Helsingin kaupunginosa, oli vuoteen 1907 asti asumaton saari. Se oli Brändön kartanon maita; itse kartano ei sijaitse saarella, jonka nimi on Kulosaari-Brändö. Aktiebolaget Brändö Villastad teetti Lars Sonckilla asemakaavan ja tonttikauppa alkoi heti kaavan valmistuttua kesällä 1907. Asiat etenivät nopeasti ja jo 4.1.1908 alue sai taajaväkisen yhdyskunnan aseman. Vuoden 1922 alusta saari erkani Helsingin maalaiskunnasta omaksi kunnakseen Kulosaaren Huvilakaupunki. Nimestään huolimatta se oli maalaiskunta. Itsenäisyys ei kestänyt kauan, vaan Helsingin suuri alueliitos vuonna 1946 vei Kulosaarenkin Helsingin hellään huomaan.
Saarella eli herrasväkeä, ja siellä missä on herrasväkeä, on rahaa. Kulosaarelaisilla oli oma ratikka, johon rahvaalla ei ollut mitään asiaa. Sonck ja kumppanit olivat oivaltaneet, että tonttien hinta nousee, kun kaupunkiin on järjestetty liikenne. Vahinko vain, että välissä on meren salmi, eikä Helsinki antanut lupaa sillalle. Niinpä ratikka kulki höyrylautassa.
Ratikka ja halkokuorma Brändö-lautassa vuoden 1910 tienoilla
Lupa sillalle kuitenkin saatiin, ja sitä ruvettiin rakentamaan vuonna 1917. Puinen avattava silta valmistui vuonna 1919, jolloin ratikkakin siirtyi sillalle. Ratikkaliikenne jatkui vuoteen 1951 saakka.
Topografikartta 1935. Vanha silta kulki nykyisen pohjoispuolella.
Aina ei sillalla kuljettu onnellisissa merkeissä. Vuonna 1928 sattui sillalla onnettomuus, jossa auto syöksyi sillalta mereen ja kuusi henkilöä menehtyi. Kulosaaren kasinolta oltiin tulossa ja kieltolain aikaista kovaa teetä oli nautittu.
Onnettomuusautoa nostetaan merestä
Vuonna 1938 määritetyt valtatiet 6 ja 7 eivät kuitenkaan aluksi kulkeneet Kulosaaren kautta, vaan kiersivät Vanhankaupunginlahden pohjukan Viikin kautta.
Kasvanut liikenne rupesi käymään puisen sillan voimille ja kohta sodan jälkeen ruvettiin puuhaamaan uutta. Siltaa jouduttiin toistuvasti korjailemaan ja poliisikin esitti sille liikennerajoituksia. Samana päivänä, kun Helsingin Sanomat syyskuussa 1956 julisti, että liikennerajoituksia ei tule, lehti uutisoi siitä, että silta oli suljettuna korjaustöiden vuoksi, koska siitä oli tarkastuksessa löytynyt lahoa ja mätää runkorakenteita myöden.
Suomen Kuvalehti kirjoitti vuonna 1953 raflaavasti sillasta ja sen romahtamisvaarasta.
SK:n jutun takana oli se, että uuden sillan rakentaminen oli hyväksytty vuonna 1950, mutta tuolloinen lisenssivirasto ei vuonna 1953 myöntänyt lupaa teräsrakenteiden tilaamiseksi itävaltalaiselta Vöest AG:ltä valuuttapulaan vedoten. Asiassa jouduttiin pattitilanteeseen, koska kotimainen kilpailija Wärtsilä olisi joutunut samaiset palkit hankkimaan Vöestiltä, kalliimpaan hintaan toki. Todellisuudessa kyse oli poliittisesta pelistä: lisenssivirastossa vaikuttaneet ammattiyhdistysliikettä lähellä olleet poliitikot halusivat työn Suomeen, koska elettiin vaikeita työttömyysaikoja.
Neuvostoliiton tilaukset toivat kuitenkin töitä teräskourille ja asiassa päästiin myöhemmin ratkaisuun, jossa Vöest toimittaa mittojen mukaiset teräspalkit ja Wärtsilä rakentaa niistä sillan.
Silta rakenteilla. Rakenneperiaate näkyy hyvin.
Silta valmistui vuonna 1957 ja se oli aikansa mittapuissa mahtava: 321 metriä pitkä ja 32 metriä leveä.
Silta mahdollisti Itäväylän rakentamisen. Kun se oli saatu valmiiksi Herttoniemeen saakka, valtatiet 6 ja 7 viitoitettiin Kulosaaren kautta. Valtatieaikaa ei kuitenkaan kestänyt kauan: Porvoon moottoritie linjattiin alkamaan Tattariharjusta Malmin lentokentän tienoilta ja valtateiden numerointikin erilaisten kuvioiden jälkeen siirtyi moottoritielle vuona 1984.
Helsingin laajetessa itään sillasta tuli ruuhkautumisen symboli. Rakenteita vahvistettiin 2000-luvun alkupuolella usean vuoden ajan. Kun työt olivat lähes valmiit, kesällä 2010 syttyi rakennustelineissä tuntemattomasta syystä syttynyt tulipalo, joka heikensi sillan kantavia rakenteita. Näiden korjaus viivästytti remonttia vuoden verran.
Silta palaa!
6 kommenttia:
Nyt sillalla on taas murheita. Maaliskuussa uutisoitiin, että kahdessa sillan välituessa on havaittu usean sentin levyisiä halkeamia. Lisäksi merenpohjassa olevissa perustuksissa on havaittu painaumia. Syypääksi epäillään lähellä tehtyjä paalutustöitä, joita tehtiin 2010-luvulla kun sillan länsipäähän rakennettiin uusi jalankulun ja pyöräilyn ramppi sekä viereistä surullisen kuuluisalla KA-jännemenetelmällä rakennettua metrosiltaa vahvistettiin uusilla anturoilla. Korjaustöitä on taas luvassa, mutta niiden aikataulusta tai vaikutuksista sillan liikenteelle ei ole vielä tietoa.
"Porvoon moottoritie linjattiin alkamaan Tattariharjusta Malmin lentokentän tienoilta ja valtateiden numerointikin erilaisten kuvioiden jälkeen siirtyi moottoritielle vuona 1984." Menee vähän aiheesta ohi, mutta rupesi kiinnostamaan, millaisista "erilaisista kuvioista" oli kyse. Oliko kyse M7-numeroinnista moottoritiellä vai jostain muusta?
Siitäpä juuri. Asiasta hieman tarkemmin muun muassa seiskatien historiikissa https://tiet.mattigronroos.fi/Valtatie_7
Moottoritie tai ainakin sen toinen ajoraja ulottui Porvooseen asti vuosikausia ennen kuin se kilvitettiin valtatieksi. Joku oli saanut kuningasidean, joka kuitenkin meni suutariksi.
Moottoriteiden oman tieluokan ja sen mukaisen numeroinnin ymmärtää maissa, joissa moottoritiet aidosti muodostavat verkon. Suomen kaltaisessa maassa tätä tilannetta nähdään tuskin koskaan.
Jossain vanhassa ankkatarinassa 70(?)-luvulla Roope ja Aku sopivat tapaavansa Touhon komentosillalla. Touho totesi tietävänsä Kulosaaren sillan ja Lauttasaaren sillan, mutta ei komentosiltaa.
Minä taas en tiennyt mikä (tai oikeastaan missä) se Kulosaaren silta oli, mutta komentosilta oli tuttu :)
"Vesille venosen mieli", Aku Ankka 21/1979.
Lähetä kommentti