Suomen itsenäisyyden alkupuolella toteutettiin useita tiereformeja enemmän tai vähemmän pakon edessä: Siirtyminen hevospeleistä autoon oli väistämätön. Tässä yhteydessä useaan otteeseen pohdittiin valtakunnan kulkulaitosten verkostoa: ennen kaikkea maanteiden ja rautateiden.
Ns. Lehdon komitean työskentely 1930-luvun alussa keskeytettiin. Tilalle asetettiin 90 vuotta sitten vuonna 1932 kulkulaitoskomitea ja sen johtoon arvovaltainen herra, Kyösti Kallio. Kallio toimi neljään otteeseen pääministerinä ennen valintaansa tasavallan presidentiksi ja kulkulaitoskomitean aikaan eduskunnan puhemiehenä. Komitea edusti muutenkin korkeaa profiilia: Sen jäseniä olivat muun muassa rautatiehallituksen pääjohtaja Jalmar Castrén ja tie- ja vesirakennushallituksen pääjohtaja Evert Wilhelm Skogström.
Lämpimäisiä saatiin jo loppuvuodesta 1933. Asiaa uutisoitiin lehdissä laajasti ja Tielehti numerossaan 3/1933 julkaisi monisivuisen artikkelin. Komitean työ oli ensimmäinen merkittävä askel teiden luokittelemiseksi ja pitkäjänteiseksi tieverkon rakentamiseksi.
Alkuperäinen komiteamietintö jakoi tieverkon valtateihin sekä A-, B- ja C-luokan kantateihin. Kantatie oli tuolloisessa ajattelussa ehkä nykyistä seututietä vastaava. Valtateitä ehdotus esitti kaikkiaan 30 kappaletta. Työ jalostui ja vuonna 1938 julkistettiin 21 valtatietä ja 32 numeroitua A-luokan kantatietä.
Yksimielinen komitea ei ollut. Siihen liittyivät sekä Castrénin että Skogströmin eriävät mielipiteet, jotka olivat hyvin kaukana toisistaan.
Komiteassa kulminoitui maantie- ja rautatiemiesten syvä skisma: Rautatiet eivät halunneet maanteistä kilpailijoita. Siksi Castrénin kanta oli, että valtateitä ei saa tuoda maanteiden lähelle. Castrén oli saanut tahtonsa läpi muun muassa valtatien 3 osalta. Vaikka Helsingin ja Hämeenlinnan välinen pääreitti kulki Hyvinkään, Hausjärven ja Turengin kautta, kolmostie vietiin kulkemaan Klaukkalan, Vihtijärven, Lopen ja Janakkalan kautta. Eritoten Lopen ja Janakkalan väli on edelleenkin erittäin harvaan asuttua seutua ja vaikka komiteamietintö edellytti tien merkittävää parantamista, osa reitistä vielä 90 vuoden kuluttuakin jotain aivan muuta kuin valtatietasoista.
Eriävässä mielipiteessään Castrén esitti myös, että Helsingin-Turun valtatie tehtäisiin Someron kautta ja että Kuopion ja Iisalmen radan viertä Lapinlahden kautta kulkevan valtatien pitäisikin kulkea Maaningan kautta.
Castrénin ehdotus Kuopion-Iisalmen valtatieksi
Skogström puolestaan piti erittäin huonona ajatuksena, että Helsingin-Porvoon vanha Kuninkaantie Sipoon Nikkilän ja Hinthaaran välillä tehtäisiin valtatieksi ja uusi suora tuolloin rakenteilla ollut tie jätettäisiin kantatieksi.
Kulkulaitoskomitean ehdotus valtateiksi 6 ja 7.
Niinhän siinä sitten kävi, että rautatiejoukkue jäi asiassa tappiolle. Vuoden 1938 numeroinnissa valtatiet 6 ja 7 kulkivat tuolloista uutta Porvoontietä, Turkuun tehtiin tietä Hiidenveden poikki Saloon ja viitostiekin sijoitettiin radan viereen.
Kolmostie kuitenkin kuljetettiin Lopen kautta aina 1960-luvun alun uuden tien rakentamiseen saakka. Reitin suosio oli varsin vähäinen Lopen ja Hämeenlinnan välillä. Helsingin-Porin linja-autoliikenne kulki Lopen kautta Forssaan, eli ohi kakkostien. Helsingin-Hämeenlinnan välin tilanne kuitenkin säilyi järkevänä eräänlaisen kompromissin kautta: Päätie Helsingistä Hausjärven kirkon kupeeseen tehtiin valtatieksi 4 ja sieltä eteenpäin vanha maantie Hämeenlinnaan oli sekin päätieverkkoa: osa Porvoon ja Hämeenlinnan välistä kantatietä 55.
Kolmostien kaksijakoinen tilanne näkyi muun muassa siten, että Helsingissä Rautatientorilla viitoitettiin Hämeenlinna kahteen suuntaan.
Helsinki vuonna 1951. Hämeenlinnaan on itäkautta kuusi kilometriä enemmän, mutta reitti oli suositumpi.
5 kommenttia:
Nykynäkökulmasta katsoen tuntuu kummalliselta, että tiet ja radat on koettu toisilleen vaihtoehdoksi tai kilpailijoiksi. Nykyiselläänhän kun kaukoliikenteen junat pysähtyvät pikaisesti vain suurimmissa kaupungeissa ja rautateiden rahtiliikenteessä pienin kuljetusyksikkö on kokonainen juna, on vaikea nähdä niitä minkäänlaiseksi vaihtoehdoksi radan varren kuljetusratkaisuna.
Toki aikanaan seisakkeet oli pienimmissäkin kylissä ja junan mukana kulkivat paketit ja postit.
Valtateihin 3 ja 4 liittyy tällainenkin merkillinen seikka.
Kun uusi Helsingistä Hämeenlinnaan johtanut tie 1950-luvun lopulla valmistui, siitä tehtiin osa valtatietä 3. (Nykyisin, moottoritien valmistuttua viereen, se on seututie 130).
Kävi kuitenkin niin, että Hyvinkään eteläpuolella se leikkasi vanhan nelostien kaksi kertaa lähekkäin. Nelostiehän kulki vielä silloin Helsingistä Hyrylän kautta Hyvinkäälle pääosin nykyistä kantatietä 45 pitkin tai ainakin lähellä sitä, ja jatkui sitten Hyvinkään läpi Uudenmaan- ja Hämeenkatua pitkin. Vasta muutamaa vuotta myöhemminhän nelostie linjattiin kulkemaan Lahden kautta.
Mutta hieman Hyvinkään eteläpuolella nelostie silloin ilmeisesti koukkasi hieman uuden kolmostien länsipuolelle. (Nykyisin se osuus vanhaa nelostietä on jäänyt aivan paikalliseksi sivutieksi.)
Vai koukkasiko? Vai oliko se niiden kahden risteyksen välisellä lyhyellä osuudella oikaistu kulkemaan samaa uutta tietä, joka tuolloin oli myös kolmostie?
Entä mitä luki silloin tienviitoissa eteläisemmässä noista kahdesta kolmos- ja nelostien risteyksestä? Viitoitettiinko siinä Helsinkiin kahta kautta, kumpaakin tietä pitkin? Vai lukiko Hyrylään johtaneen tien viitassa siinä risteyksessä jo silloin Tuusula (tai Hyrylä), vaikka siinä olikin myös nelostien numerokilpi?
Vuoden 1960 kartassa näkyy että 4 tie menee vähän matkaa uuden 3 tien reittiä. Ainakin numero on merkitty siihen kartassa.
Kolmos- ja nelostien merkintöjen eri vaiheita voi seurata myös vanhoista peruskartoista. Esimerkiksi oheisessa kartassa vuodelta 1960 Hyvinkään eteläpuolelta nelostie tulee kaakosta nykyisen kantatien 45 linjausta mukaellen ja liittyy uuteen tiehen Nopossa, joka on siitä pohjoispäin merkitty valtatieksi 4. Valtatiestä 3 ei kyseisellä karttalehdellä ole mitään mainintaa! http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/mml_vanhat_kartat/Painetut_kartat/21_Peruskartta_20k/2/2044/204401/204401_1960.JPG
Siitä etelään päin karttalehti 2043-03 vuodelta -57 on neljään eri kertaan (kaksi kertaa vuodelta -57), virheellisesti myös vuosien -61 ja -64 tiedostoissa. Tällä karttalehdellä ei ole uutta tietä.
Seuraava karttalehti etelään päin näyttää kolmostien kulkevan vielä vuonna -58 Klaukkalan keskustan kautta Valkjärven rantaan ja siitä pohjoiseen. Uusi tie on kuitenkin jo suunnitteilla/rakenteilla. Mielenkiintoinen detalji kartassa on kahden vaihtoehtoisen reitin esittäminen, joista läntinen versio oli toteutettu ja nykyinen moottoritie kulkee osin kartassa esitettyä itäistä vaihtoehtoa! http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/mml_vanhat_kartat/Painetut_kartat/21_Peruskartta_20k/2/2043/204302/204302_1958.jpg
Seuraava karttalehti etelään päin onkin jo Vantaata ja siellä kolmostie on jo paikallaan ja osin rakenteilla/suunnitteilla. Kakkostiellä sen sijaan on vain M (maantie)-merkintä. http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/mml_vanhat_kartat/Painetut_kartat/21_Peruskartta_20k/2/2043/204301/204301_1958.jpg
Nelostie siirtyi (tietenkin) uudelle kolmostien linjalle heti sen valmistuttua (tai ajan tapaan heti, kun se osoittautui ajokelpoiseksi. Kolmostien ja nelostien multipleksi kesti vain parin vuoden ajan, kun nelostie linjattiin Lahden kautta.
Multipleksistä on säilynyt valokuvakin: https://www.mattigronroos.fi/w/images/3/3b/Vt3_Tienhaara_1962.jpg
Tiesivustolla on kolmostien kohdalla https://tiet.mattigronroos.fi/Valtatie_3#Uusiminen_1950-_ja_1960-luvuilla hieman stooria asiasta.
Lähetä kommentti