Viimeisten viikkojen aikana on julkisesta sanasta saatu ammentaa useampikin onnettomuusselostus, jossa on naurunpyrskähdysten aineksia. Vahinkojahan sattuu, mutta joskus syyllisen venkoilu vie ajatukset edesmenneen kulttuurilehden Pahkasika ansiokkaisiin artikkeleihin.
Pahkasika 3/1984
Ykköstiellä Salon seudulla tapahtui peräänajo, jossa Caddyllä ajettiin Xsaran perään sen verran tymäkästi, että perään ajetussa autossa olleet saivat pitkäkestoisia vammoja.
Caddyn kuski otti sen kannan, että perään ajettu oli syyllinen, koska tämä ajoi yllättävän hitaasti, perävalot eivät palaneet ja siksi auto tuli yllättäen tielle. Raastuvassa oli katsottu toteen näytetyksi, että Xsara oli kuljettajansa mukaan liikkunut 80 km/h, eikä tämä nopeus ollut tuomioistuimen mielestä moottoritielläkään sellainen yllättävän hidas nopeus, että siihen ei pitäisi kyetä varautumaan. (Moottoritiellä muuten liikkuu varsin paljon sellaista kalustoa, jonka ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on 80 km/h.) Väite perävaloista ei sekään menestynyt, koska poliisilla oli osoittaa törmäyksen jälkeinen kuva, jossa valot palavat. Ne tuskin syttyivät törmäyksestä.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta vammantuottamuksesta 75 päiväsakkoa.
Hoviin asti päätyi tapaus Lestijärvellä, jossa teiden 58, 751 ja 775 risteyksessä rekka jyräsi päätietä ajavan polkupyöräilijän. Osuma tapahtui tavaratelineen kohdalle, eikä pyöräilijä menettänyt henkeään.
Pohjanmaan käräjäoikeus oli ollut myöntyväinen rekkakuskin ajatukselle, että pyöräilijä vasemmalta tulevana tien vasenta laitaa ajaneena olisi ollut väistämisvelvollinen STOP-merkin takaa tulleeseen rekkaan nähden.
Vaasan Hovioikeus kuitenkin pyyhki käräjäoikeudella pöytää ja opetti väistämisvelvollisuuden perussääntöjä. Lisäksi hovioikeus katsoi toteen näytetyksi pyöräilijän väitteen, että hän saapui risteykseen Lestijärvi Cityn suunnasta eli oikealta.
40 päiväsakkoa.
Pahkasika 3/1990
Essonbaarisfääreihin nousee tapaus Espoon Leppävaarassa. Turuntiellä on risteyksiä tiheässä. Riita alkoi siitä, kun oikealle kääntymistä varten ryhmittynyt koki tulleensa toisen kiilaamaksi ja esitteli autoilijan tärkeintä ruumiinosaa, keskisormeaan. Siinä sitten jatkettiin parkkihalliin ns. neuvottelemaan, rouvien seuratessa tilannetta autojen sisältä. Kiilatun autoa oli käsittelyn tuoksinassa potkaistukin.
Jälkipeli käytiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, jossa syytettyjen penkille istutettu kiilaaja esitti kaksi mielenkiintoista tulkintaa tieliikennelaista: 1) Bussikaistaa ajava on väistämisvelvollinen kaistaa vaihtavan suhteen ja 2) tällöin kaistan vaihtajan ei tarvitse näyttää vilkkua.
Käräjäoikeus ei asettautunut kummankaan tulkinnan taakse, vaan totesi että laissa ei ole tulkintoja tukevia pykäliä. Tämä varsin suorasanainen lähestyminen ei silti riittänyt hävinneelle osapuolelle, joka vei jutun hoviin. Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan myöntänyt valituslupaa, vaan näki käräjäoikeuden tunteneen tieliikennelakia tarkoitukseen nähden riittävän hyvin.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vahingonteosta 45 päiväsakkoa.
Komiikkaosastolle asian vie viimeistään se, että kyseisessä kohdassa ei ole bussikaistaa.
11 kommenttia:
Noista tapauksista tuli mieleen kun tämmöinen maalaisjuntti joutui jokin aika sitten vierailemaan syrjäisessä rannikkokaupungissa. Sikäläinen liikennekulttuuri kun olettaa että kaikki ajavat aina itselleen tuttuja reittejä ja tietävät tasan tarkkaan miten kyseisellä reitillä tulee toimia liikennemerkeistä mitään päättelemättä. Tulin E75-tietä keskustasta pohjoiseen päin ja käännyin Kehä I:lle risteyksessä, josta en koskaan aiemmin ollut mennyt tässä kohdassa. Oli pimeää ja satoi vähän lunta. Linkin kuvassa näkyy varoitusmerkki lisäkyltillä ”Liittymiskaista puuttuu” och samma på svenska ”Anslutningsfil saknas” joka vapaammin kääntäen suoranaisesti neuvoo hidastamaan. Nopeusrajoitus on 80, ajoin vähän kovempaa. Kun liittymä lähestyi, edessä oli kärkikolmio ja pitää siis liittyä kaistalle, joka tulee itseen nähden takavasemmalta ylempää eli näkyvyys on huono. Nostin jalkaa kaasulta ja käänsin päätäni niin paljon, että näin liityttävällä kaistalla lähestyvien ajovalojen olevan sen verran kaukana, että tiesin ehtiväni turvallisesti ennen sieltä tulevia autoja niiden eteen. Kun käänsin pääni takaisin eteen, samalla takaa tuleva huudatti moneen kertaan torvea. Vilkaisin nopeusmittariin, joka näytti 65. En siis ollut edes jarruttanut, ainoastaan nostanut jalan kaasulta hidastaakseni sen verran, että näen kehnohkossa kelissä pimeänä aikana kärkikolmion takaa tulevana erityisesti liikennemerkin varoitettua puuttuvasta liittymiskaistasta pääseväni liittymästä turvallisesti ja arvioni mukaan en missään tapauksessa olisi voinut tuon kovempaa vauhtia tuntemattomaan liittymään tulla. Painoin kaasua ja nostin nopeuden vähän yli sallitun, jolloin takaa tuleva kiireinen Yön Timon ajama taksi kiihdytti ohi kadotakseen horisonttiin.
Millainenhan onnettomuusselitys tästä olisi saatu jos taksi olisi rysäyttänyt takapuskuriini?
Jonkinmoinen osuus ratinpyörittelijöistä on ajaessaan melko stressaantuneita. Sen näkee muun muassa jonoajossa jatkuvasta pienestä sivuliikkeestä, että mistähän koukkaisi. Ja siellä missä on enemmän liikennettä, siellä on näitäkin enemmän. Ilmiöstä ei kannata ottaa kauheasti stressiä itselle, vaan katsella sitä sosiaalipsykologisena havaintokenttänä.
Juuri viime viikolla hekottelin ääneen katsellessani yhtä Polo-raukkaa, joka harrasti vikkelää slalomautoilua: muutaman kilometrin matkalla Meritullintorilta Sofianlehdon nurkille tämä vaihtoi kaistaa 13 kertaa. Mitään hyötyä poukkoilusta ei ollut, kun aina seistiin samoissa valoissa.
Helsingin seudun liikennekulttuuri noin yleensä on varsin nopeatempoista, mutta joustavaa. Tarpeetonta käkkimistä ei katsota hyvällä. Ero provinssiin voi olla huomattavakin. Taksit nyt ovat oma ryhmänsä, niihin pitää suhtautua kuin pikkulapsiin liikenteessä, koska voivat keksiä mitä vain, etenkin nykyisinä berneriläisten basaaritaksien aikana.
Mainittu kohta on Kivikon liittymän musta piste, koska geometriansa takia näkymä vasemmalle taakse on todella huono. Lisäksi toisesta suunnasta tultaessa on saatettu ajaa toistasataa kilometriä moottoritietä ja vauhtisokeus on päällä. Siinä on hyvä hiljentää hyvälläkin säällä, silläkin uhalla, että joku taksikuski kilahtaa.
Tuosta viimeisestä tapahtumasta on Iltalehdessä mukana tuomitun esittämä piirrosnäkemys tapahtuneesta. Piirrosta vilkaisemalla pystyy saamaan varsin selkeän käsityksen, minkälaisesta kuljettajasta onkaan kyse.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/df34ac27-e96b-433b-8b4e-c3f533e42dce
Lestijärven tapauksen osalta olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli käräjäoikeuden perustelu tuomiolleen. Stop-merkki kuitenkin jättää hyvin vähän, jos lainkaan, tulkinnanvaraa väistämisvelvollisuuden suhteen. Toki siinä tapauksessa, että pyöräilijä on tullut rekasta nähden oikealta päätien vasenta reunaa (minulle jäi epäselväksi, ajoiko lopulta vasenta reunaa) ja rekka oli kääntymässä sivutieltä oikealle, voisi ajatella, että pyöräilijän toiminta ei ole ollut ennalta arvattavaa, millä (varsinkin) edellisen tieliikennelain aikana oli merkitystä. Silloinkin rekan olisi kuitenkin pitänyt joka tapauksessa tarkistaa myös oikea suunta ainakin jalankulkijoiden varalta.
Vai ymmärsinkö tilanteen totaalisen väärin? Joka tapauksessa hovioikeuden ratkaisu kuulostaa paljon järkevämmältä.
Rekka oli siis tulossa Halsuan suunnasta tietä 751 ja ylittämässä tietä 775/58 jatkaakseen Reisjärven suuntaan tielle 58. (Kyseessä on yksi kantatien 58 lukuisista kääntymiskohdista.) Pyöräilijä ehti melkein alta pois ja rekka osui polkupyörän takapyörään.
Käräjäoikeuden päätöslauselmaa ei ole käytössä. Etteivät vain olisi maallikot äänestäneet ukkotuomaria nurin. Puolustuksen logiikka on ilmeisesti ollut se, että STOP-merkin varsin suoraviivainen säädös ei koskisikaan tilannetta, jossa toinen osapuoli lähestyy risteystä väärää puolta ajaen, että on jäänyt varteenotettava epäilys, että polkupyörä on saapunut risteykseen vasemmalta. Hovioikeus lienee ottanyt tapauksen käsiteltäväkseen juuri käräjäoikeuden käsittämättömän ratkaisun takia. Se päätyi uskomaan uhria, joka väitti tulleensa risteykseen Lestijärven keskustan suunnasta eli oikealta ja tien oikeassa reunassa.
Polkupyörän jäännökset olivat rekan vasemmalla puolella ja niistä näkyi törmäys takapyörään vasemmalle puolelle. Vasemmalta tullessaan polkupyöräilijä olisi siis ajanut takaperin, mikä yleisen elämänkokemuksen nojalla ei ole kuusikymppisen naisihmisen tavanomaisin käyttäytymismalli liikenteessä.
Pyysin hovioikeudelta tuon rekkakuski vs. pyöräilijä -tapauksen paperit. Käräjäoikeus ei perustele millään tavalla, miksi väistämisvelvollisuutta ei olisi, jos pyöräilijä olisi tullut vasemmalta. Ainoa asiaan liittyvä lainaus tuomiosta on tässä: "Käräjäoikeus katsoo, että vastaajan esittämää vaihtoehtoista tapahtumankulkua ei voida sulkea pois. Mikäli asianomistaja on tullut risteykseen vastaajaan nähden vasemmalta, ei vastaajalla ole ollut väistämisvelvollisuutta. Asiassa ei ole myöskään näytetty, että vastaaja olisi jättänyt noudattamatta stop-merkin osoittamaa pysähtymisvelvollisuutta. Edellä olevan vuoksi syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on hylättävä."
Myöskään puolustuksen perusteluja väistämisvelvollisuuden puuttumiselle ei tuomiosta löydy tämän enempää: "Vastaajan mukaan hän ei ole rikkonut väistämisvelvollisuutta, koska asianomistaja on hänen käsityksen mukaan tullut risteykseen vastaajan kulkusuunnasta vasemmalta". Rekkakuskin selitys on, että koska hän kuuli kopsahduksen auton vasemmalta puolelta, on pyöräilijän täytynyt tulla vasemmalta ja törmätä rekan vasempaan kylkeen. Hänen mukaansa pyörässä ei olisi ollut lainkaan vaurioita ja siksikin pyöräilijän on täytynyt törmätä rekkaan eikä toisin päin, vaikka kuvien mukaan vaurioita on molemmilla puolilla pyörää. Hovioikeudessa rekkakuski muutti kertomustaan siten, että vaurioita on mutta ne ovat tulleet asfalttiin osumisesta, ei rekan törmäyksestä.
Asian on käräjäoikeudessa käsitellyt pelkkä käräjätuomari, eli lautamiehiä ei tässä tapauksessa ole käytetty.
Hovioikeus puolestaan toteaa suoraan, että pyöräilijän tulosuunnalla ei ole merkitystä väistämisvelvollisuuteen. Lisäksi pyörään tulleet vauriot sekä pyöräilijän kertomus siitä, mistä mihin hän oli matkalla viittaavat siihen, että pyöräilijä tuli oikealta, ajaen asianmukaisesti tien oikeassa laidassa.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana pidän sitä, että pyöräilijä ei ilmeisesti ole vaatinut rekkakuskilta mitään korvauksia vammoistaan, koska tuomiossa ei sellaisesta ole mainintaa.
Aika kevyillä eväillä käräjäoikeudessa ratkaisuja tehdään. Kyse oli kuitenkin vammantuottamuksesta.
Vammantuottamussyytekin tosiaan hylättiin käräjäoikeudessa, vaikka rekkakuski oli myöntänyt sen oikeaksi. Perusteluna se, että vammantuottamus vaatii huolimattomuuden, ja jos ei rikkonut väistämisvelvollisuutta niin ei voinut myöskään olla huolimaton. Koko käräjäoikeuden tuomiossa ei siis ollut järjen häivääkään.
"Juuri viime viikolla hekottelin ääneen katsellessani yhtä Polo-raukkaa, joka harrasti vikkelää slalomautoilua: muutaman kilometrin matkalla Meritullintorilta Sofianlehdon nurkille tämä vaihtoi kaistaa 13 kertaa. Mitään hyötyä poukkoilusta ei ollut, kun aina seistiin samoissa valoissa."
Kesä perjantaisin 3-tien liikenne pohjoiseen hyvinkää-riihimäki välillä noin 16-18:00 eroaa merkittävästi kaikista muista ajankohdista. Liikenteessä on äärimmäisen stressaavaa ajaa, koko aika saa olla tekemässä jotain, kun joku poukkoilee ennustamattomasti. Muina aikoina voi antaa vakkarin viedä ja keskittyä nenän kaivamiseen yms muuhun tärkeään toimintaan.
Kiitos, Matti ja Arttu, kommenttinne auttoivat ymmärtämään onnettomuuden kulun ja viimeistään selittivät käräjäoikeuden tuomion täysin järjettömäksi. Onneksi hovissa muuttui.
Todella tarkka saa olla näissä onnettomuustilanteissa. Tuttu myös juuri joutui tilanteeseen, hänellä on nyt oikeusapu etsinnässä. On kyllä kurjaa, kun tämmöisiä sattuu. Minä en koskaan ole onnettomuuteen joutunut, ja toivottavasti en joudukkaan. https://fortelaw.fi/palvelut/
Lähetä kommentti