Mitä yhteistä Helsingillä ja Pariisilla? Kummallakin on joukko kehäteitä, jotka ovat kehätietä tai eivät ole.
Helsingissä niitä on laskutavasta riippuen kaksi, kuusi tai jotain siltä väliltä: kehä 0 Hakamäentie, kehä I, tynkä kehä II, kehä III, karttaharjoituksissa elävä kehä IV ja uloimpana kehä V:ksi kutsuttu tie Hangosta Hyvinkään kautta Porvooseen.
Ehkä tunnetuin Pariisin kehistä on noin 35 kilometrin mittainen Boulevard périphérique de Paris, joka on rakennettu alueelle, jossa vielä 100 vuotta sitten oli kaupunginmuuria. Itse Pariisin kaupunkihan on parin miljoonan asukkaan alue, joka jää vanhan kaupunginmuurin sisäpuolelle.
Périphérique (tummanpunainen) ja Super-périphérique (sininen)
Pariisin suurkaupunkialueesta ei ole täsmällistä tilastollista määritelmää, ja kuntien määrä vaihtelee eri määritelmissä runsaan 1200:n ja vajaan 2000:n välillä. Kaupunki rupesi laajenemaan muuriensa ulkopuolelle ja jo 1800-luvulla nähtiin, että modernissa sodankäynnissä muuri on aika turha kapistus ja Pariisissa niitä on koko liuta. Muuri luovutettiinkin aikoinaan kaupungille tyyliin että tehkää mitä lystäätte. Tältä ajalta on peräisin se, että Périphériquen omistaa Pariisin kaupunki eikä valtiollinen väylävirasto.
Périphérique
Käytännössä Périphérique on kaupunkimoottoritie, vaikka sitä ei olekaan virallisesti autorouteksi nimetty. Asiaan vihkiytymättömille saattaa tulla leikkisänä pikku yllätyksenä se, että ramppien päissä ei ole kärkikolmioita, vaan rampista tulevaa väistetään. Tällä tavoin pyritään siihen, että mahdolliset ruuhkat ovat kehätiellä eivätkä katuverkossa. Muutenkin käyttäytymiskoodiin kuuluu, että oikeanpuoleisin kaista on lähinnä poistuvan ja liittyvän liikenteen käytössä ja pitempimatkalaiset pysyvät siitä poissa.
Périphérique kulkee kaukaloissa, tunneleissa, silloilla, penkereillä
Kulkusuunnat erotetaan toisistaan nimityksillä Périphérique intérieur ja Périphérique extérieur: ensin mainittu kiertää myötäpäivään ja jälkimmäinen vastapäivään.
Périphériquen liittymät ovat pääosin maltillisia kaupunkialueen tilanrajoitteet huomioon ottavia. Moottoriteiden liittymistä osa on kohtalaisen messeviä
Périphérique ei kuitenkaan ole kehäreiteistä sisin. Kaupunginmuurin sisäpuolella kulki Rue Militaire, joka 1920-luvulta alkaen 80 vuoden kuluessa muuntui ydinkaupunkia kiertäväksi katujen jonoksi, joka on saanut juhlallisen nimen Boulevards des Maréchaux, marsalkkojen bulevardit. Nimensä katukilpiin on saanut 22 marsalkkaa, joista valtaosa oli Napoléonin hommissa. Yksi ilman jätetyistä oli Jean-Baptiste Bernadotte, josta tehtiin Ruotsiin kunkku. Ruotsin liityttyä vuonna 1812 Ranskan vastaiseen liittokuntaan Ranska on pitänyt Bernadottea luopiona, jolle katuja ei anneta, zut alors!
Hiljaiseloa Clichyssä, Boulevard Betrhier
Ulospäin kuljettaessa seuraava kehätie on A86, kavereiden kesken Super-périphérique. Sillä on mittaa noin 80 kilometriä. Reitti on evoluution vähitellen synnyttämä, ja se ei ole kovinkaan yhtenäinen kokonaisuus.
A86:n erikoisuus on renkaan länsireunassa Versailles'n itäpuolella sijaitseva runsaat 10 kilometriä pitkä tunneli. Tämä vuonna 2011 koko matkaltaan valmistunut maksullinen Duplex Tunnel on kaksikerroksinen: yläkerrassa kuljetaan myötäpäivään ja alakerrassa vastapäivään. Mielenkiitoista asiassa on, että tunneli on vain henkilöautoille, korkeusrajoitus 2,0 metriä. Kaasuautot pysykööt poissa.
Tunnelin hinnoittelu on vahvasti kellonaikasidonnainen. Aamuyöllä klo 04:30 asti hinta koko pätkältä on 1,70 euroa ja korkein hinta on keskiviikkoiltapäivisin, 13,20 euroa.
Seuraavana ulospäin on Francilienne. Sitä on rakennettu palasissa 1970-luvulta saakka ja siitä puuttuu pitkiä osuuksia. Tavoitteena on noin 160 kilometriä pitkä tie, mutta valtion investointien prioriteeteissa se ei ole kovin korkealla. Sitä, että todellisuudessa kyse on useasta erillisestä tiestä, heijastaa numerointi usealla numerolla.
Francilienne. Aukot katkoviivoin.
Uloimpana sitten on Grand contournement de Paris, "Pariisin iso kehätie". Kyse ei olisi Ranskasta, ellei asiaan liittyisi jotain oudon sekavaa. Tämä "iso kehätie" tosiasiassa on kaksi sisäkkäistä, osin päällekkäistä ja osin keskeneräistä tietä. Kumpaankin sisältyy sekä moottoritietä että kaksikaistaista valtatietä.
Grand contournement. Ei-moottoritieosuudet katkoviivoin.
Sisempi rengas, Premier cas, "ensimmäinen tapaus", kulkee suurelta osin valtateitä (N-teitä) ja sen pituus on noin 830 kilometriä. Ulompi, Deuxième cas, "toinen tapaus" on pituudeltaan noin 1100 kilometriä. Myös tätä "kehätietä" rakennellaan moottoritieksi ehkä mahdollisesti jollain aikataululla. Muun muassa kaakkoisosasta Bourges-Auxerre-Troyes on käyty ranskalaistyyppistä debattia siitä, rakennetaanko vaiko ei rakenneta.
Deuxième cas, N154 Chartres'n pohjoispuolella
8 kommenttia:
Ranskan liikennejärjestelmä on hämmästyttävän Pariisikeskeinen. Kaikki tiet vievät Pariisiin.
Marsalkkojen bulevarditkin muodostavat Pariisia ympäröivän täyden kehän, joka on vain puolisen kilometriä Boulevard Péripheriquen sisäpuolella. Ensinmainittuja silti tuskin voidaan sanoa tavanomaisessa merkityksessä kehätieksi, sillä ne ovat selvästi katumaisia eikä niiden risteyksiä ole rakennettu eritasoliittymiksi. 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa koko se vyöhyke, joka jäi Marsalkkojen bulevardien ja silloisen, niinkin myöhään kuin 1840-luvulla rakennetun kaupunginmuurin (eli nykyisen Boulevard Périphériquen) välissä, oli kokonaisuudessaan sotilasaluetta monine varuskuntineen.
Jos ne kuitenkin katsotaan kehätieksi, niin siinä tapauksessa Pariisissa on vielä kaksi sisempääkin kehätietä, nekin molemmat historiallisten, jo paljon aikaisemmin purettujen kaupunginmuurien paikoilla. On sisemmät eli ns. Suuret bulevardit, jotka muodostavat yhtenäisen puolikehän ulottuen Place de la Concordelta Pariisin vanhimpien kaupunginosien pohjoispuolitse aina Bastiljin aukiolle saakka. (Tämän kehän täydentää Seinen toisella puolella täydeksi kehäksi Boulevard Saint-Germain, joka kuitenkaan ei ole minkään historiallisen kaupunginmuurin paikkeilla, vaan se on vasta 1860-luvulla, Napoleon III:n ja Haussmannin määräyksestä puhkaistu paljon aikaisemmin rakennettujen kortteleiden läpi.
Ja ulompana on ns. keskimmäisten bulevardien kehä, joka lännessä kulkee muun muassa suuren riemukaaren, idässä taas muun muassa place de la Nationin kanssa. Riemukaarihan rakennettiin Napoleonin käskystä Pariisin silloiselle länsirajalle.
Kuvaavaa on, että koko bulevardi-sanakin on johdettu muuria tai vallitusta tarkoittavasta sanasta.
Eräissä muissakin suurkaupungeissa on samantapaisia sisäkkäisten, kaupungin vanhinta keskiosaa kiertävien puistokatujen ketjuja, joka usein sijaitsevat muinaisten muurien tai linnoitusketjujen kohdalla. Wienissä on Ring ja pari kilometriä ulompana Gürtel, Moskovassa niin ikään useita sisäkkäisiä puistokatujen muodostamia kehiä.
Kuten artikkelin avaus vähintään rivien välissä toi esiin, kehätien määritelmä on vähintään epämääräinen. Mitään yhtä kansainvälisesti hyväksyttyä kriteeristöä ei liene. Blogissakin on asiaa muutaman kerran käsitelty eri näkökulmista.
Ei hirveän kauan sitten pohdittiin, onko Oulun Raitotie kehätie vai ei. Jonkinmoinen konsensus taisi syntyä siitä, että ei ole. Ei siksi, että tie on katumainen vailla eritasoliittymiä, vaan että tie ei ole luonteva pitkämatkaisen liikenteen keskusta-alueita välttelevä väylä. Tässä ajatuksessa keskeistä on siis tien toiminnallisuus, ei rakenne.
Jos hyväksymme edellä olevan määritelmän, marsalkkojen bulevardi voisi kyllä täyttää kehätien määritelmän, mutta sisemmät renkaat eivät.
Jos ortodoksisesti seurataan kriteeriä, jonka mukaan kehätiellä pitää olla eritasoliittymät, Helsingin kehistä ei yksikään ole kehätie. Isojen kaupunkien kehätiet yleensä maailmalla toki ovat moottoriteitä, mutta liittymäkriteeri kyllä pudottaisi laskuista aika monta pienemmän kaupungin kehätietä.
Suomessa ei taida olla yhtäkään täyden ympyrän tekevää kehätietä, tai edes "kehätietä". Tampere taitaa olla ainoa, joka pääsee reilusti yli 180 asteen.
Jos pitäydymme aiemmassa kehätien määritelmässä, kehätieltä ei yleensä katsota edellytettävän 360 asteen pituutta. Rannikkokaupungeissa ei-ympyrä on varsin luontevista syistä verraten tyypillinen ratkaisu.
Myös sisämaan alle 360 asteen virityksiä saatetaan kutsua kehäteiksi, kuten Autobanhring München, noin 3/4 täyskierroksesta.
Tätä kysymystä on aiemmin käsitelty artikkelissa Kellä isoin kehätie vuodelta 2018.
Tuo vuoden 2018 artikkeli on itse asiasssa Suomen osalta vanhentunut. Tokihan Seinäjoki voidaan nykyisellään laskea kehätien omaavan Suomalaiskaupunkien harvalukuiseen joukkoon.
Elyas: Jos tarkoitat valtatietä 19, eikö kyseessä ole enemmänkin vain hieman mutkalla oleva ohikulkutie eikä niinkään kehätie? Toki myönnän, että ohikulku- ja kehätien ero voi monesti olla melko lailla veteen piirretty. Vai tarkoitatko yhdistelmää valtatie 19 – valtatie 18 – kantatie 67? Se taas ei ole kovin yhtenäinen, joten en oikein sitäkään kehätieksi laskisi. Ja jos laskisin, samoilla kriteereillä saadaan esimerkiksi valtateitä 12, 4 ja 24 sopivasti yhdistelemällä Lahteenkin kehätie.
Mielestäni Kokkolan Eteläväylä (8), Pohjoisväylä (749) ja Satamatie (756) yhdessä muodostavat melko luontevan kehätien. Eritasoliittymiähän siellä ei ole kuin yksi, mutta toiminnalliset kriteerit täyttynevät.
Lähetä kommentti